2.5.2012

Kultaista fuksiaa

Kukaan ei varmaan usko, mutta tällä kertaa ihan tiedän, mistä olen ideani varastanut! Tämä youtube-tuto tuli katsottua jo jokin aika sitten. Silloin se ei pahemmin säväyttänyt, jotenkin väriyhdistelmä tuntui liian vieraalle. Ja kun en edes yhtään tiennyt, mihin kynnet edes viittaavat. Nälkäpeli ei ole jaksanut pahemmin kiinnostaa, eli kirjat on lukematta ja leffa katsomatta.

2012-5-1_1

Yritin tässä säätää kuvan värejä siten, että tuo fuksia näyttäisi fuksialle. On se nyt vähän sinnepäin. Kynsillä on tässä vaiheessa kaksi kerrosta China Glazen Fuchsia Fanaticia. Kärjistä näkyy edelleen läpi, mutta koska oli aikomuksena liukuvärjätä, en jaksanut sutia kynsille useampaa kerrosta. Tämä oli ihan normaali cremelakka, eli en nyt kauheasti keksi siitä sanottavaa.

2012-5-1_2


2012-5-1_3

Ja tässäpä sitten kuva liukuvärjäyksestä. Kaikki varmaan ihan itse näkevät kumpi kuva on otettu auringossa ja kumpi varjossa. Liukuvärjäykseen on siis käytetty Beauty Nailsin goldia. Tuton mukaan tähän ei sit kuulunut muuta, enkä itsekään kyllä mitenkään keksinyt mitä muuta tähän voisi pistää. Eli jätin sit koristelut tähän. Turhan monesti on tullut vaan jatkettua sitä koristelemista, kun on tuntunut että pitäisi vielä vaan jotain saada. Ja edellisen vappufiaskon jälkeen en halunnut taas pilata kynsiä.

2012-5-1_4


5 kommenttia:

  1. Kiitos koristelulakat tuli tänään:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pääsivät perille :)

      Poista
    2. Jep:)
      Huomasin muuten ku avasin ne että harmaassa oli se sivellin silleen vino ettei ollu suora. Kai sitä jotenki voi käyttää mut vähän vaikee vaan.

      Poista
    3. No niissä tahtoo aina olla huonot siveltimet. kannattaa muutenkin käyttää koristeluun ihan nail art-siveltimiä. Niitä settejähän saa suht halvalla.

      Poista
    4. Juu. mulla on semmonen setti onneks:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...