19.10.2013

Jos edes ostoksia

Minulla on tällä hetkellä suuria vaikeuksia saada kynsiä lakatuksi. Ei vaan jaksa, on niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa. Ja sitten kun vielä lakkaukset lähes järkiään epäonnistuvat, niin ei saa edes sitä hyvää mieltä. Toivon tosiaan, että asiat tästä alkavat jossain vaiheessa järjestyä, jotta aivokapasiteettia vapautuisi myös lakkaamiselle...

Seliseli. Itsehän juuri olin sitä mieltä, ettei sitä kukaan huomaa jos postauksia tulee vähän harvakseltaan jos siitä ei itse mainitse. Mutta jotta blogi ei täysin kuolisi, tässäpä edes sitten muutama ostos. Näitäkään ei tule enää tehtyä yhtään samaan malliin kuin ennen, mutta jotain on sentään tarttunut matkaan.

2013-10-19_1

Mukaan on tarttunut Adeninasta Dependin hiekkalakat Primrose ja Silver Mist. Halpa-Hallin euron laarista mukaan tuli harmaa Golden Rose ja kolme värillistä geelilakkaa.

2013-10-19_2

Ja samat vielä tikulla. Minullahan ei värillisiä geelilakkoja ollutkaan, koska käytän niitä vain lakkausten pohjana. Mutta tällaisina laiskoina aikoina voisi olla ihan hyvä idea tehdä suoraan värillliset kynnet, eivätpähän kuluisi kulmista niin paljon.

Pitää vielä mainita, että tänä viikonloppuna noita Rough Sparkleja saa edullisemmin. Ja jos en olisi jo ennestään aika kypsä kaikkiin duochromeihin, nuo uudet Chameleonit näyttäisivät kivalle :)

2 kommenttia:

  1. nuo uudet depend chameleon lakat kiinnostaa myös mua.kivoja ostoksia

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...