31.10.2012

Hui, haamu!

Totesin, että nämä saamani Sally Hansenin koko kynnen tarrat sopivat oikein mainiosti tähän Halloween-aikaan. Tai toisaalta mieleen tulee Pac-Man. 

Tulipa sitten kokeiltua tällaisiakin. Ja kyllähän näillä saa nopeasti ihan hienon näköiset kynnet :) Tosin pieniä ongelmia oli siinä, että kynsieni leveys ei vaan oikein sopinut näihin tarroihin. Vai mitä nämä nyt ovatkaan, ei ne aivan tavallisilta tarroilta tuntunut. 

Riittoisiakin ovat, en saanut menemään näihin kynsiin kuin puolet pakkauksesta. Tai vajaat puolet. Näitä liuskoja oli reilusti, varmaan siksi että löytyisi oikean levyinen moniin kynsiin. Ja nämä töpöt eivät tarvinneet tarraa per kynsi, joten sain yhdestä tarrasta kahteen kynteen (paitsi peukkuihin).


2012-10-31_1

Kyllähän nämä ihan kivat on :) Pysyvyydestä en vielä tiedä, mutta näidenhän luvataan kestävän koko viikon. Jospa ne nyt pysyisi ja saisivat omat kynnet siellä alla yrittää kasvaa. Tämä vasen käsihän näyttää jokseenkin samalle kuin ennen, mutta oikea ei ole tällä hetkellä esittelykunnossa. No, aika onneksi korjaa asian mutta eipä ole hauskaa odotella...

4 kommenttia:

  1. Ei hemmetti, ihan älyttömän hienot:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kyllä on ihan jännät :) Itse kun olen karttanut näitä tämmöisiä tarroja kuin ruttoa, mutta voisinpa kokeilla toistekin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Minustakin nää on tosi söpöjä haamuja :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...