2.3.2012

Pilven reunalla

Piti sitten kokeilla jotain helpompaa. Ja yksinkertaisempaa. Nyt ei ole leimat sitten vinossa! Kynnen päällä on pilviä, joita onneksi ei taivaalla tällä hetkellä ole. Eilinen vesisade oli ihan tarpeeksi masentavaa.

2012-3-2_1

Olisi ihan alusta asti pitänyt vaan noudattaa vanhaa kunnon KISS-periaatetta. Tämä taitaa olla onnistunein yritelmä tähän mennessä. Ja kannattaa joskus jutella kaverin kanssa lakkaamisesta ja varsinkin lakkauksen siistimisestä eikä vaan yksinään hakata päätä seinään. Ja ajatella että en mää ikinä opi.

Yllä olevassa kuvassahan se ei näy, mutta toi kynnellä keskimmäisenä oleva lakka kimmeltää oikein kivasti (vaikka onkin tosi pinkki!). Päätinpä siis pistää tänne vielä tarkoituksella epäselvän kuvan, josta kuitenkin näkee että on siinä sitä kimallettakin!


2012-3-2_2


Luulin, etten pitäisi näistä väreistä, mutta ei ne nyt sitten kynnellä olekaan ihan hassuja. Nämä kolme väriä valikoituivat sen takia, että löysin kun löysinkin itseltäni useammankin käyttämättömän lakan. Vaikka ihan tuntui siltä, että eihän mulla mitään ole. Ja koskapa ilmeisesti on tapana esitellä että mitä ihmettä siellä kynnellä onkaan, tässä kuva siitäkin:

2012-3-2_3

Eli mitkään kalliit lakat ei ole kyseessä, Mavalaa ja Flormaria. Siksi kai nämä jäikin niin silmän varjoon. Ja kun pinkki ei nyt vaan tosiaankaan ole lempiväri. Nyt sitten vain uutta inspiraatiota odotellessa. Ja pakettia jenkeistä. Kivat kaverit Transdesignilla olivat pistäneet paketin maanantaina postiin, joten se voisi vaikka olla maanantaina täällä.

2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti mun neuvoista oli sit jotain apua? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli! Ei ole noi reunukset yhtään nii kamalan näköset kuin tähän asti. Kuvahan on taas niin epäselvä kuin aina, mutta kyllä sen näin livenä erottaa ihan helposti :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...