29.2.2016

Helmikuun 2016 ostokset

Kirjoitellaanpa tämä taas tänne, vaikka jälleen kerran tämä postaus on tyhjää täynnä. Helmikuussa ei siis ostettu mitään. Kohta alkaa olemaan tuo käyttämättömien tikkujen purkkikin tyhjänä, eikä se nyt nyt tällä tahdilla ole täyttymässäkään.

Jos ihan tarkkoja ollaan, päätyi hoiviini yksi lakka. Mutta se tuli Livboxissa ja olen linjannut etten niitä boxeja tänne esittele. Omassani oli se Sally Hansenin "geeli"lakka. Tai no, tehdään vaikka sitten tällä kertaa poikkeus ja näytetään se boxin sisältö kun ei muutakaan ole. Tässä nyt ihan kännykällä räpätty kuva aiheesta. Kukaan ei toivottavasti enää tässä vaiheessa hirveenä spoilaannu, vaikkei nyt ensimmäiseksi olekaan kuvaa pakkauksesta!


Siellä ne lakat tosiaan törröttää. Väri on todellakin tylsä. Ja minun mielestäni tuo ei kyllä ole harmaa, vaikka lakan nimi nyt onkin Grey Matters. Saa siis nähdä minne tuokin päätyy lopulta, mutta ei ole todennäköistä että aktiiviseen käyttöön ainakaan. Päällylakka ei myöskään vakuuttanut, se levitti tuota värilakkaa ihan kivasti ja kuivuu aivan sairaan hitaasti.

Saapa nähdä mitä maaliskuu tuo tullessaan. Jotenkin on kyllä sellainen kutina, että ei suuria ostojuhlia sekään!

18.2.2016

Kirkkaat

Vielä yksi Born Pretty Storen testituote on jonossa tällä kertaa. viimeinenkin on laatta, mikä ei edelleenkään yllättäne ketään.
BPL-L010
Tämäkin neliskanttinen laatta toimii ihan hienosti. Ei ollut mitään vaikeuksia saada kuviota nousemaan. Tähän lakkaukseen on käytetty kuvio on ylärivissä kolmas vasemmalta. Tässä laatassa on kyllä tosi kivoja kuvioita, näistä tulee varmaan näkymään muitakin kynsiä. Kuvio tosiaan nousi todella nätisti. Tämä laatta löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse laatta löytyy täältä: Aztec Pattern Nail Art Stamp Template Image Plate BORN PRETTY BP-L010 12.5 x 6.5cm

2016-2-18_1
2016-2-18_2

Muissa paitsi nimettömässä on vuodenaikaan täydellisen sopiva lakka, China Glaze Thistle Do Nicely. Kukahan käski ostaa tämän lakan talvea vasten, kysyn vaan. Nimettömässä tietenkin kaverina OPI Solitaire. Leimoissahan on käytetty Konadin valkoista ja sitä uutta läpinäkyvää stamperia, jotta on saatu leimat edes jotensakin suoraan :D

Ja kukapa sitä sanoo, ettei kirkkailla neoneilla saisi lakata talvella. Ei yhtään kukaan. Nämäkin piristivät päivää ihan kummasti :P

Jos tämä laatta alkoi kiinnostaa, se löytyy siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91

14.2.2016

Jaa se ystävänpäivä

Ja taas kerran piti yrittää vääntää edes yhdet ystävänpäiväkynnet vaikka nämä aina menevät pieleen. Ei ollut tämäkään vuosi mikään poikkeus...

2016-2-14_1
2016-2-14_2
2016-2-14_3

Pohjalla on tuo ainokainen ranskislakkani eli Orly Angel Face. Se ei liiemälti riitele ihonvärini kanssa, joten en ole ikinä nähnyt tarpeelliseksi hommata enempää tällaisia lakkoja. Ihan ensiksi tein tähän sitten ranskiksen A Englandin Morgan Le Faylla, mutta lakkaus oli edelleen jotenkin vajaa. Ja vaisu. Nimettömään pistin tekstuuriksi Essencen Baby, you're a fireworkia. Jotenkin kummasti ei ole tullut haalittua näitä ystävänpäivälaattojakaan liiemmälti, joten valikoima oli suppeahko. Ei jaksa aina leimata sillä samalla Bundlen laatalla, joten valitsin tällä kertaa laatan W209. 

Leimat on sitten Chinan Emotionilla, mutta eihän ne hirveesti tuosta erotu. Noissa W-laatoissa on niin kamalan ohkaiset kuviot monissakin. Tosin hyvinhän nämä nousi, mutta ei ne ihan hirveenä taustastaan erotu. 

Ja ei, en tykkää lopputuloksesta sitten lainkaan. Nämä on tosi vaisut. Melkein kuin kynsillä ei olisikaan mitään. Yäkhyi. En ennusta tälle lakkaukselle pitkää ikää :D

10.2.2016

Josko sinne sisälle pääsis.

Jatketaan Born Pretty Storen testituoteilla taas. Ei varmaan liene suuri ylläri, että taas tarttui matkaan laattoja.

BPL-027
Näissä neliskanttisissa laatoissahan on osassa ollut ongelmia, mutta ainakin tämä yksilö toimi täysin moitteetta. Nuo alaosan kuviot ovat aivan tolkuttoman isoja, joten piisaavat aivan varmasti miten isoille kynsille tahansa. Tähän lakkaukseen on käytetty kuvio on ylärivissä toinen oikealta. Kuvio tosiaan nousi todella nätisti. Tämä laatta löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse setti löytyy täältä: Illusion Theme Nail Art Stamp Template Vines Image Plate BORN PRETTY BP-L027 12.5 x 6.5cm

2016-2-10_1
2016-2-10_2

Ja jos et vielä otsikosta sitä arvannut (heh, heh... huono vitsi), kynsillä on A England Let Me In. Joka on aivan ihana. Ja täydellinen A England taas kerran. Tykkään aivan tolkuttomasti näistä holoista, ne ovat ihanan paksuja ja ne eivät valu lakatessa ympäriinsä kuten muiden merkkien lirulakat. Ja sekin on plussaa, ettei kerroksia tarvita viittätoista kuten pahimmilla merkeillä. Ja passaavat monet niistä leimaukseenkin, kuten saman merkin Fonteyn tässä esittelee.

Pitkästä aikaa tuli leimattua kaikki kynnet samanlaisiksi. Tai no, ainakin melkein :D Ihan virkistävä poikkeus. Tykkäsin!

Jos tämä laatta alkoi kiinnostaa, se löytyy siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...