Näytetään tekstit, joissa on tunniste Models Own. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Models Own. Näytä kaikki tekstit

7.12.2012

Tikkuprojekti, osa 8


2012-12-7_1

Seuraavaksi kuviin pääsevät keltaiset, kultaiset, oranssit ja ruskeat lakat. Näiden kohdalla oli välillä vaikea vetää sitä rajaa, mutta tänne tulivat nyt ne rajatapaukset. Olisi muuten jäänyt jokseenkin ohueksi tämä viuhka :) Ja kuvasta näjyy, että tälläkin kameralla on vaikeuksia noiden oranssien kanssa. Katsokaa nyt tuota hehkua tuossa keskikohdalla!

2012-12-7_2

2012-12-7_3

Lähdetään tuolta keltaisesta päästä. Ja samantien todetaan, ettei minulla oikeastaan keltaisia ole. Tai on todella vähän. Ensimmäinen rajanveto käytiin heti tässä, sillä rivissä on ensimmäisenä Just Spotted the Lizzard. Tälle oli vaikeaa keksiä sitä oikeaa paikkaa, joten se nyt sitten on tuossa. Ihana lakka kaiken kaikkiaan!

Glowstick on neonkeltainen, eli rasittavan ohut ja kuivuu mataksi. Tähän se on lakattu ilman pohjaväriä, mutta kynnelle en sitä enää ala yrittämään ilman valkoista. Lemondrops on creme. Vertailupohjaa minulla ei ole, mutta olen kuullut kaikkien keltaisten olevan hankalia. Ei tämä mitenkään erityisen hankala ole, vähän paksun puoleista ja jälki tahtoo olla sotkuista, mutta kyllä tämä kivan keltaista on. Sun Kissed on shimmerinen keltainen. Hirveän peittävää tämä ei ole ja aika lirua muutenkin.

Seuraavat värit olivatkin sitten jo niin erilaisia, että päätin esitellä niitä vasta sitten seuraavassa postauksessa :D

1.12.2012

Tikkuprojekti, osa 6


2012-12-1_1

2012-12-1_2

For Audrey oli yksi ensimmäisiä lakkoja, jonka ostin. Se on sen verran klassikko, että kaikki ovat siitä ainakin kuulleet. Monaco Blue on glitterilakka, joka vaatii alleen jonkin toisen lakan. Minä en ainakaan jaksa kerrostaa sitä peittävyyteen asti... Live it up on myös ärsyttävän ei-peittävä. Ja Golden Rose on ainoa sinisestä menevä hololakkani. Vaikka aika vaalea se on.

2012-12-1_3

2012-12-1_4

Bahamian Escapen ostin vaaleansiniseksi lakaksi. Se ei kuitenkaan ole kovin vaalea, vaan ehkä lähinnä taivaansininen. Jatkan siis edelleen täydellisen vaaleansinisen etsimistä. Jännän vaikeaa se on, jostain syystä vaaleansininen ei näytä kuuluvan kenenkään valikoimiin. Siknny Dip on neonsininen, eli ei oikein pietä ja kuivuu mataksi. Värikään ei ole minulle paras mahdollinen.

Dorothy Who? odottaa vielä kynsille pääsyä. Kunnon sininen glitteripommi se kyllä on. Mermaid Dreams ja Dream Stream ovat aika lähelle samat. Mutta kyllä niistäkin sen verran pientä eroa löytyy, että saavat molemmat olla. Misan lakassa on noita glasfleckejä jotka toisesta puuttuvat.

27.11.2012

Tikkuprojekti, osa 4

Tällä kertaa pääsemme aloittamaan uuden viuhkan. Seuraavaksi minua houkutti nämä vihreät ja siniset lakat.

2012-11-27_1

Aloitetaanpa sieltä vihreästä päästä. Yllättävän monta oikein tumman vihreää lakkaa sitä vaan löytyykin tuolta laatikon kätköistä!

2012-11-27_2

2012-11-27_3

Kaikkein tummimpana joukosta on Here Today, Aragon Tomorrow. Tämä lakka päätyi huomaani vähän puolivahingossa (kun halvalla sai). En oikein osaa kunnolla kuvailla tätä, se on jännän ohutta. Seassa on jotain pieniä hitusia, mikä saa lakan näyttämään ihan jollekin sammalelle. Jostain syystä tykkään tästä kovasti.

Ainoa BeetleJuiceni on Emerald Black. Se ei jostain syystä vaan kauheasti säväytä, en tiedä mikä siinä tökkii. On sillä tullut joskus lakattua, mutta aika rauhassa se saa laatikon perällä oleilla.

Cast a Spell on uusi tuttavuus, joka ei ole vielä kynsilleni päätynyt. Oikein kiinnostavan oloinen lakka, pitänee tässä pian kokeilla. Outta Bounds on asustanut luonani jo jokseenkin kauan, mutta nyt vasta taitaa olla oikea vuodenaika. Jospa tästäkin jotain joulukynsiä vääntäisi :)

2012-11-27_4

2012-11-27_5

Vihreitä ei tosiaan laatikoista löydy ihan tolkuttomia määriä. Classics Metallic 08 ja Flormarin DC05 ovat käytännössä aivan samanlaiset, mutta olkoot nyt molemmat kokoelmissa. Go Crazy tarvitsee järjettömän monta kerrosta peittääkseen, joten se ei kyllä lemppareitani ole.

Kiwi Cool-Ada on kiva neonvihreä. Sellaisena se tietenkin on huonosti peittävä ja kuivuu mataksi. Mutta ihana se on siitä huolimatta :) Do Unto Others on jotenkin jännä vihreä. Alemmassa kuvassa se näyttää lähes turkoosilta, mutta sitä se ei suinkaan ole. Ylempi kuva antaa oikeamman värin ainakin minun näytölläni. Lakka on siis selvästikin vihreä ja hieman likaisen sävyinen eli ei puhdas. Ei ole oikein minun värini, mutta puolustaa paikkaansa kokoelmassani koska ei ole mitään muutakaan läheskään saman väristä lakkaa :D

15.5.2012

Sinivalkoiset viikot

Piti sitten yrittää sitä vesimarmorointia. Onnistuihan se jotenkin, mutta ei vaan taida olla mun hommaa. Tai sitten yritin tehdä sitä vaan väärillä lakoilla. Mutta kun olin päättänyt, että nyt sitten koristellaan kisojen kunniaksi sinivalkoisesti. Niin silloin sitä vaan piti sit saada tehtyä ne sinisellä ja valkoisella. Tosin aikaa siihen tuhrautui hirveästi, samoin lakkaa ja hermotkin taisi jossain välissä palaa loppuun. Että vähintään harjoitusta tarvitaan lisää.

2012-5-7_1

On niissä kuviot. Ja ne on sinivalkoiset. Kaipa tämä ensimmäisestä kokeilusta sitten menee... Mutta ihan heti en ole yrittämässä uudelleen. Pohjalla on China Glazen Platinum Pearlia ja toisena lakkana Models Ownin Dream Stream. Ja alla samat lakat pullokuvassa.

2012-5-7_2

8.4.2012

Less is more

Niin. Otsikon elämänviisautta pitäisi varmaan itsekin noudattaa. Tällä kertaa siis esittelyssä sillisalaatti, jota tietenkin myös pääsiäislakkaukseksi nimitetään. Ideahan taas kerran tuntui ihan hyvälle aloittaessa, mutta jotenkin vain mopo pääsi karkaamaan käsistä niin pahasti ettei sitä enää näy missään. Mutta esittelenpä nämä nyt kuitenkin. Olkoon vaikka varoittavana esimerkkinä siitä, mitä ei ainakaan kannata ikinä tehdä.

2012-4-8_1

Pohjalakkaus on tehty taktiikalla, minkä olen nähnyt viime aikoina tiesvaikkakuinmonessa blogissa. Pitäis varmaan opetella pistämään ylös mistä nämä ideansa nappaa, mutta kun ei aina nähdessään tiedä mitä tulee käytettyä ja milloin. Tässähän on vikana lähinnä se, että kaikki lakat ovat niin erilaisia. Eniten erottuu tuo nimetön, jossa on cremelakka. Kaikissa muissa on sentään jotain shimmeriä, vaikkakin eri määriä jolloin lopputulos ei ole yhtenäinen. Johtopäätös: tarvitsen lisää lakkaa!

2012-4-8_2

Ja sitten se mopo otti ja häipyi horisonttiin. Taas tuli todettua että maalaaminen ei vaan ole mun juttu. Eikä söpöt kynnet. Nämä ei ehkä näyttäis ihan näin typeriltä jos kantaja olisi noin 10 wee, mutta tällä iällä näissä ei vaan ole järkeä. Tosin poika ei ole vielä näitä nähnyt, hänen mielestään kun minun pitäisi maalata useammin. Tosin vähän epäilen ettei nämä nyt vaan voi näyttää kenestäkään hyvälle. Varsinkin kun keskisormen kynnestä lähti taas palanen ja se on ihan eri muotoinen kuin muut. No, taas siis viilataan kunhan nämä lakat lähtee...

2012-4-8_3

Tässä nyt vielä toinenkin käsi. Ei onnistunut maalaaminen vasemmalla kädellä taaskaan oikein häävisti. Ja tässä näkyy niin kivasti se, että mulla ei tosiaan kohta ole kynsiä mitä lakata. Peukalon kynsi ei juuri tuon pitemmäksi ole päässyt missään vaiheessa. Sitten lähti osa keskisormen kynnestä ja piti viilata muutkin käytännössä kokonaan pois.

Mitä ihmettä näille tekisi? Kynteni eivät vaan tunnu kestävän tätä lakkaamista. Ne vaan murenee käsiin. Yritän popsia piimaata ja d-vitamiinia. Joka kerta lakatessani käytän Trindin kynsibalsamia, jonka pitäisi kosteuttaa kynsiä. Silti kynnet vaan kuoriutuu pois, koko ajan mennään vaan huonompaan suuntaan vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi mennä parempaan kun hoidetaan niin kovasti.

Mutta minkäs sitä sit teet kun sait huonot kynsigeenit. Entistä enemmän alkaa tuntua, että pakko tässä on jotain geelejä hommata jos meinaa näitä kynsiä pitää. Ei näiden kanssa vaan pärjää. No, pistetään ostoslistalle sitä päivää varten kun joskus on sit varaa...

2012-4-8_4

Aika monesta purnukasta sitä väriä on näihin haettu. Seuraavalla kerralla pitää oikeasti tehdä jotain yksinkertaisempaa...

25.3.2012

Rautataivas

Tänään on sitten laitettu kynsiä. Oli siis todellakin lakkauspäivä, sillä suunnilleen herätessä tuli aloitettua ja nyt on ehkä valmista. Tällä kertaa kynsillä on ihan teema, nimittäin Iron Sky -leffan huominen ensi-ilta. Se jää vielä nähtäväksi että pääsevätkö nämä kynnet ihan oikeasti sinne vai ei, mutta kaiken varalta :D

2012-3-25_1

Ensiksi lakkasin kynnet China Glazen For Audreylla, jotta saataisiin sitä taivasta kuvaan. Tällainen ei-ihan-taivaansininen sopii mielestäni tähän tilanteeseen oikein hyvin.

2012-3-25_2

Seuraavaksi oli vuorossa ikäänkuin käänteinen liukuvärjäys eli tummaa väriä kynsinauhojen lähelle. Lakkana oli Models Ownin Dream Stream. Hiukan oli hankalaa töpötellä sillä sienellä väärään päähän kynttä, josta todistaa kuvassa erittäin hyvin näkyvä smurffiefekti. Tässä vaiheessa on jo kuitenkin yritetty poistaa tuota ylimääräistä sinistä väriä, mutta väri on ollut sitä mieltä että täällä ollaan kun tänne on kerran päästy.

2012-3-25_3

Sittenpä olenkin maalaillut käsivaralta jotain, jonka pitäisi ainakin muistuttaa New York Skylineä. Tai miksi tuota nyt taas sanotaankaan. Maalina China Glazen Liquid Leather. Huomaa myös kiiltävä kuu keskisormessa (feat. Devotion) :)

2012-3-25_4

Vaan eipä se pelkkä skyline ole Iron Sky. Pitää olla uhvoja. Paljon uhvoja. Isoja ja pieniä.

2012-3-25_5

Lopullisessa versiossa on vielä lisätty rakennuksiin Wild&Mildin Ghostia niin että ne näyttäisivät valoilta ikkunassa. Jotkut tekevät nämä dotting toolilla, mutta itse en kyllä saisi tehtyä tarpeeksi pieniä pisteitä. Jostain youtuben tutosta sitten nappasin tämän idean. Peukkuun olin alunperin aikonut tehdä jotain ihan muuta, mutta kun skyline oli valmis ei se enää tuntunutkaan sopivalta. Joten siihen päätyi sitten iso uhvo ja tähden mallisia strasseja. Kuvasta on ehkä vaikea havaita, mutta uhvoon on koitettu saada valoja Rimmelin Blue Glitter Clubilla.

2012-3-25_6

Eli lakkoja on sitten rivissä kun katsotaan että mitä kaikkea nähin kynsiin upposikaan. Kauppareissulla tänään tarttui ihan kuin vahingossa matkaan tuo Mavalan päällylakka, jonka ainakin pitäisi olla pikakuivattavaa. Pakko on jotain keksiä kun ei se Seche sopinut minun kynsilleni. Kyllä siitä varmaan jotain apua oli ja onneksi pienet virheet saa näin epämääräisessä lakkauksessa ihan kivasti hukattua :D

Toivottavasti viimeistään aamulla tuosta kynsien ympäristöstä lähtee viimeiset smurffivärit irti. Kelpaa näitä nyt ainakin itse tuijotella vaikkei muille pääsiskään esittelemään!

25.2.2012

Sinne vaan, ei ne pure (vai pureeko sittenkin...)

Mää annan periksi. Siis ihan vaan itselleni. Tai voinhan sanoa, että postilaatikko on suorastaan tulvinut pyyntöjä nähdä onnettomia räpellyksiäni. Siispä yleisön pyynnöstä huolimatta tässä kuva kynsistäni.

2012-2-25_1

Mikä kuvassa sitten on vikana?
1) Kuva on epätarkka, sillä kamerani ei vaan pysty parempaan
2) Leimaukset on vinossa. Tosin olen omistanut Konadeja vasta vajaan viikon ja tämä oli toinen kerta ikinä kun yritin saada leimattua. Mutta kaiken selittelyn jälkeenkin ne on vaan vinossa.
3) Kynsinauhat näyttää kamalalta. Olen koittanut niitä rasvata ja hoitaa, mutta ne nyt vaan on aina olleet onnettomat.
4) Kynnet näyttää kamalan eri kokoisilta, peukku on valtava ja keskisormi suhteettoman leveä. Pitää varmaan alkaa kehitellä luovempia kuvakulmia. Eli oikeastaan tämäkin vain johtuu siitä, etten osaa kuvata.

Eikä siinä varmaan vielä edes ollut kaikki mikä on pielessä. Pohjalla tässä on Beetlejuice Emerald Black, liukuvärjäystä on yritetty tehdä nail art - lakalla jossa oli kivoja sinisiä hileitä ja leimaamiseen on käytetty Konadin valkoista lakkaa.

Eli tuloksena oli taas kynnet, jotka kauempaa katsottuna on ihan kivat. Ainakin erottuvat ihan tavallisista kynsistä. Mutta tarkkaan ei parane katsoa, ei ainakaan kameralla otetusta kuvasta. Miksiköhän kuvasta aina huomaa niiin helposti juuri ne kaikki virheet?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...