31.8.2015

Elokuun 2015 ostokset

Heinäkuussa ei tullut taaskaan ostettua mitään. Ei niin yhtään mitään. Mutta eipä tämä elokuukaan mitään huikeaa kulutusjuhlaa ole, mutta tässä nämä nyt kuitenkin.


2015-8-31_1
2015-8-31_2

Kesälomareissulla taas eksyin Tuuriin. Siellä vähän sattumalta bongasin nämä W/ Jelly Beansit ja arvelin niiden olevan vesivärilakkoja. Ja koska eipä näiden hinta päätä suuremmin huimaa, niitä tarttui mukaan kaikki löytämäni värit. Eihän noita vallan montaa ole, mutta värittelee näilläkin.

Kuvassa ovat vasemmalta oikealle Wild Blackberry, Orange Crush, Sunkist Tangerine, Crushed Pineapple ja Watermelon Jelly. Alemmassa kuvassa lakkoja on tikuilla kaksi kerrosta, eli ihan hyvin ne peittää :)

2015-8-31_3


Ja tästä tulokkaasta olikin jo juttua lakkauksen yhteydessä. Kyseessähän on tietenkin Essie Blossom Dandy. Joka on sillä onnettomalla sudilla. Josta epäilen johtuvan sen, että tällä oli tuskallista lakata. Miksi silloin kerran, kun olisi valmis siitä suomisudista maksamaan, kyseistä lakkaa ei vaan hyllyssä ole? Ja osaako kukaan kertoa, voiko yhtään mistään netistä tilata Essieitä, joissa takuuvarmasti olisi se kunnon suomisuti? Ja minkä hemmetin takia yleensäkään sudeista pitää olla eri versioita? Mur. Olen tällä hetkellä vihainen Essielle, tämä ei ole reilua!

Mutta siinäpä ne. Yksi värilakka ja muutama Jelly Bean. Huoh. No jospa vielä joskus sitä voisi jotain taas ostaakin. Onneksi mitään ylitsepääsemättömiä himotuksia ei juuri nyt ole, sillä hankkimatta jäisivät.

Vaikka oikeastaan se on tosi kivaa, että saldo on 0. Siis se käyttämättömien saldo. Voi napata laatikosta ihan sen lakan, joka eniten sattuu juuri nyt kutsumaan. Ei se hassumpaa ole. Ja jos ihan vakavasti puhutaan, enhän ihan oikeasti tarvitse enempää lakkaa. Enhän mitenkään voi saada kaikkia näitä kulumaan elinaikanani. Moni nätti lakka vaan hautautuu Helmerin syvyyksiin näkemättä koskaan päivänvaloa.

28.8.2015

Kerran kesässä

Eihän se mikään kesä ole ollutkaan, jos ei kerran saa lakata Flip Flop Fantasylla. Onneksi sitä kesää vähän saatiin, jolloin FFF oli se ainoa oikea valinta :D Nimettömässä hiekkana OPIn Solitaire ja koristeena siirtokuvat.

2015-8-28_1
2015-8-28_2

Yllä olevat kuvat on otettu ulkona ja eihän tuo FFF:n väri ole taaskaan kuin vähän sinnepäin. Mutta en nyt jaksa ottaa asiasta stressiä, sillä ei sen kuvaamisessa ole kukaan muukaan onnistunut. Tämä vaan on niitä lakkoja, joka pitää nähdä. Ja tämä on myös niitä lakkoja, joka pitäisi löytyä ihan jokaisen kokoelmista :D

2015-8-28_3
2015-8-28_4

Räppäsinpä sitten pari kuvaa lamppujen allakin, mutta ei se värintoisto siitä kummentunut. Jos mahdollista, mentiin vielä enemmän metsään. Tuossa alimmaisessa nyt ainakin FFF näyttää ihan vaaleanpunaiselle. Mitä se suinkaan ei ole.

Mutta kylläpä taas tuli hyvä mieli tästä lakkauksesta. Näillä käytiin kesän ainoalla lomareissullakin ja hyvin kestivät. Nyt pitänee sitten pistää lakka laatikkoon odottelemaan ensi kesää. Toivottavasti se sieltä pian saapuu!

25.8.2015

Sutiongelmia

Viimeisenä saaduista tuotteista pääsi testiin Born Pretty Storen toinen oma laatta BP-56, joka on myös näitä tavallisia pyöreitä laattoja.
BP-56
BP-56_2

Tästäkin laatasta haluamani kuvio nousi ihan ongelmitta. Halusin tässä yhteydessä kokeilla uusia Jelly Beaneja, joten valitsin tuon oikean laidan kuvion, koska siinä on mukavasti väritettävää. Itselläni ei ainakaan ole yhtään liikaa vielä näitä värityskuviksi sopivia :) Tämä laatta löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse laatta löytyy täältä: Flower Leaf Design Nail Art Stamping Template Image Plate BORN PRETTY BP56

2015-8-24_1 2015-8-24_2
2015-8-24_3

Yksi vähäisistä viimeaikaisista ostoksistai näkyy tässä ja se on tietenkin Blossom Dandy. Olisin halunnut sen leveämmällä siveltimellä ja olin valmis siitä maksamaankin, mutta arvatkaapa oliko sitä enää kivijalkakaupoissa. No ei. Ebaysta tuli tämä pullo ja siinä on se hiirenhäntä. Jolla nyt ainakin oli kamalan vaikeaa saada tämä lakka levittymään millään lailla nätisti. Ginan valkoinen onneksi sentään toimi kuten yleensäkin.

Leimat on tosiaan siis väritetty W7 Jelly Beans -lakoilla. Sain siis vihdoin ja viimein hommattua ihan oikeita vesivärilakkoja :D Nämä olivat kivasti halpoja ja vielä kivemmasti ihan suoraan kaupasta ostettavissa. Ja tosi hyvin näillä sai väritettyäkin, vaikka meinasin kyllä heittää sen siveltimen suoraan seinään. Oli muka olevinaan niiiin kapeaa sivellintä, mutta mitä se auttaa jos kaikki karvat harottaa eri suuntiin... Pitäis varmaan oikeasti sijoittaa ihan kunnon siveltimeen vielä joskus.

Jos tämä laatta alkoi kiinnostaa, se löytyy siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91

17.8.2015

Minty!

Ja seuraavaa testituotetta uunista ulos. Toisena saaduista tuotteista pääsi testiin Born Pretty Storen oma laatta BP-55, joka on näitä tavallisia pyöreitä laattoja. Näissä on nykyään matkassa ihan kivat kotelot, vaikka ei niillä myöhemmin mitään käyttöä olekaan.
BP-552015-8-17_1

Onneksi tämä laatta oli ihan kunnollinen ja sain kuviot nousemaan ongelmitta. Tai no, ehkä olisin halunnut kokeilla tuota vasemman alakulman leimaa, mutta nuo isommat yhtenäiset alueet eivät vaan koskaan oikein nouse kunnolla. Tai sitten tosiaan olen taukoni aikana unohtanut tämän leimaamisen jalon taidon. Alan vahvasti epäillä tätä jälkimmäistä teoriaa... Tämä laatta löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse laatta löytyy täältä: Awesome Petal Design Nail Art Stamping Template Image Plate BORN PRETTY BP55

2015-8-17_22015-8-17_3
2015-8-17_4

Kesää piti kynsille edelleen saada, tällä kertaa vuorossa oli China Glaze Highlight of My Summer. Aivan ihana mintunvihreä! Tämä vaan kerta kaikkiaan on yksi kauneimpia minttuja kokoelmissani - ja niitä tosiaan on ihan muutama kertynyt :D Nimettömässä on Ginan valkoista ja päällä yksi kerros Essencen lakkaa nimeltä Baby, You're a Firework. Halusin lakkaukseen jotain pinkkiä mintun kaveriksi, mutta eihän se sitten kuvissa taas näy. Tuossa pullokuvassa näkyy se vaaleanpunainen vivahde, mutta ei sitten enää kynnellä- Luonnossa sen erotti kyllä paremmin!

2015-8-17_5
2015-8-17_6

Ja ne leimat tosiaan on leimattu A Englandin Dragonilla. Sekin toki kimaltaa kauniisti, mutta eipä sekään näissä kuvissa näy. Hyvin passasivat nämä minttuista kynnet mielialaan ja niitä oli oikein hauskaa katsella muutama päivä. Mintun kanssa kun ei nyt vaan voi kovin metsään mennä, kunhan se ei vaan ole liian likaisen värinen. No, siitä ei ainakaan tätä laattaa voi syyttää :D

Jos tämä laatta alkoi kiinnostaa, se löytyy siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91

14.8.2015

Purppurapaniikki ja leimaamisen sietämätön vaikeus

Jokohan sitä olisi aika palata lomalta? Kelejen ei kyllä voi sanoa suosineen, mutta jotain on silti saatu jopa lakattua. Postipate toi taas paketin testituotteita, joten aloitetaanpa niistä. Enimmäisenä pääsi testiin Born Pretty Storen oma laatta BP-L020.
BP-L020

Valitettavasti tämä laatta oli samaa sukua muitdenkin näiden nelikulmaisten BP-laattojen kanssa. Hirveän nätit kuviot tässä on, mutta ei niitä nousemaan saa. Sormella kokeilemalla tuntee heti, että etsaus ei vaan ole tarpeeksi syvä. Olisin halunnut leimata laatassa vasemmalla alhaalla olevilla kuvioilla mutta oli pakko luovuttaa. Lopulta sain tästä nousemaan oikealta ylhäältä tuon toisen kuvion. Tämä laatta löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse laatta löytyy täältä: Lace Flower Pattern Nail Art Stamp Template Image Plate BORN PRETTY BP-L020 12.5 x 6.5cm

2015-8-14_1
2015-8-14_2

Kesän kunniaksi oli pakko jo välillä kaivaa kunnon neoneja esiin. Kynsillä siis China Glaze Purple Panic ja nimettömässä OPI Emotions. Yllä olevat kuvat on otettu ulkona, mutta eipä silloin aurinkoa näkynyt. Näissäkin kuvissa näkyy hyvin se, mien en ensiksi saanut tätäkään nousemaan kunnolla. Etusormen leima on paljon hailakampi kuin keskisormessa. Toisaalta en nyt ole ihan varma että mitä tämä taukoilu tähän vaikutti, ehkä sitä pitäisi leimata usein jotta taito säilyy...

2015-8-14_3
2015-8-14_4

Kun sitä aurinkoa ei tosiaan näiden kynsien aikaan näkynyt, otin toiset kuvat lampun alla.Ihan kiva lakkaus, mutta olisi varmasti ollut vielä kivempi jos noi pitsileimat olisivat suostuneet yhteistyöhön. Taitaa päätyä laatta jonnekin pimeään nurkkaan, sillä huonosti nousevien leimojen kanssa ei vaan jaksa tapella.

Jos tämä laatta alkoi kiinnostaa, se löytyy siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...