10.10.2015

Syksyisempää

Johan se syksy sen verran pitkällä on, että voi alkaa tekemään näitä syksyisempiä kynsiä. Yksi ehdoton syksylakka on kyllä A England Briarwood. Nimettömässä kaverina OPI Emotions ja keskisormessa pätkä siirtokuvaa, joka on esittävinään syksyn lehtiä.

2015-10-9_1
2015-10-9_2

Hirveästi tästä ei osaa sanoiksi pukea, mutta onhan se edelleen nätti. Briarwood. Hyvin näissä viihtyi, eli ilmeisesti ihan onnistunut lakkaus, vaikka kovin yksinkertainen onkin. Jotenkin vaan ei nykyään tahdo irrota mitään monimutkaisempaa, lakkaa vaan ja jotain pientä yhteen kynteen. Mutta ei sitä enää tahdo ihan pelkällä lakalla osata olla, jotain pientä on aina saatava.

Runosuonikin on näköjään muuttanut jonnekin lämpimään, joten lopetan täältä tähän.

6.10.2015

Vähän sinisehköä ja valkoista

Näitä kynsiä lakatessa ei siinä Helmerin päällä enää ollut liian montaa kymppilistan lakkaa. Ja valitettavan moni oli violettiin vivahtava, eikä se näitä kynsiä lakatessa käynyt mitenkään päinsä. Violetti ja oranssi olivat ehdottoman kiellettyjä värejä, olisi pitänyt löytää sinistä ja valkoista.

2015-10-6_1

No, onhan tuo Cerillos sentään lähempänä sinistä kuin violettia. Vaikka onkin aika vihreä ollakseen oikein sininen. Nimettömässä on valkoisena hiekkana OPIn Solitaire, joka sentään menee valkoisesta. Tai no, onhan sekin lähinnä sinnepäin.
2015-10-6_2

Tähän sitten lähdettiin ulkomuistista hakemaan pelipaidan raitoja Ginan valkoisella. Mitään vinyylejähän en omista, joten teippiä leikkelin jonkinlaiseksi sapluunaksi. Mutta pieleen meni, eihän nuo raidat ole suoraa nähneetkään ja muistikuvakin heitti, sinisten rantujen olisi pitänyt olla huomattavasti ohuemmat suhteessa valkoisiin...

2015-10-6_3

Perinteisesti ei sitten tietenkään ollut aikaa ottaa uusiksi, vaan näillä mentiin. Onneksi kukaan ei kynsiä sen tarkemmin halunnut nähdä... Mutta hei, näissä ei ole yhtään violettia eikä oranssia! Laiha lohtu, mutta ei näistä nyt muutakaan hyvää sanottavaa voi keksiä.

3.10.2015

Voihan vaaleanpunainen

Vielä yksi taukolakkaus tässä, hei. Lakkauksen tähtenä Essence Forgive Me.

2015-9-1_6

Voisiko joku ystävällisesti kertoa, että minkä takia tämä piti ostaa. Miten se muka on voinut siellä kaupassa vaikuttaa jotenkin hyvälle idealle? Ihan kuin en olisi kerta toisensa jälkeen todennut että tällainen hempeä vaaleanpunainen Ei. Sovi. Ihonväriini.

No, jospa se kertaus olisi opintojen äiti. Sitä en vaan tiedä, että mitä tälle pullolle sitten tekisin. Epäilen senkin saavan hautapaikan tuolta Helmeristä...

1.10.2015

Mikä väri?

Tällä kertaa parhauslistalta pääsi mukaan kaksi lakkaa: A England Virgin Queen sekä China Glaze I'm Not Lion. Epäjellonahan ei varsinainen hiekkalakka ole, mutta menee sellaisesta aivan tysin, jos jättää päälyslakan laittamatta.

2015-9-22_4
2015-9-22_3

Ylläolevat kuvat on otettu auringonpaisteessa ja varsinkin tuossa alemmassa kuvassa näkyy Virgin Queenin uskomaton upeus. Tämä on edelleen ainoa omistamani lakka, jota on vaan yksinkertaisen mahdotonta määritelllä. Yleensä lakalle on kuitenkin mahdollista sanoa väri, mutta tälle värille nyt vaan ei ole nimeä. Ehkäpä se on osa lakan viehätyksestä.

2015-9-22_1
2015-9-22_2

Pitkään mietin sitä, että mitä koristeluja tähän pistäisin. Kun lakka oli edellisen kerran kynsillä, koristelut olivet vähemmän onnistuneet. Päätin lopulta ottaa riskin Bundlen kanssa, sillä tämän 400-sarjan laattojen kanssa on ollut enemmän kuin tarpeeksi ongelmia... Mutta onneksi kohdalleni on sattunut tästä BM-407 -laatasta toimiva versio.

Jotenkin tässä lakkauksessa on vaan kaikki kohdallaan. Lakat ovat ihania, leimat onnistuivat eivätkä levinneet tai mitään... No, joskus sitä vaan onnistuu. Ehdottomasti lempparilakkaus!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...