13.12.2014

Jouluisempaa

Käyttämättömissä lakoissa lymyili yksi punainen lakka, joten nyt oli ihan oikea aika ottaa se käyttöön. Kyseessä oli Essence a hint of love, joka ei ehkä aivan joulunpunainen ole. Tässä on jotain samaa kuin Ruby Pumpsissa, punainen ja kimalletta seassa :)

2014-12-13_1

Piti sitten hommata itselenikin tämä hiekkatopperi. Nimettömässä on päällimmäisenä yksi kerros sitä. Tämä on parhaimmillaan vaaleiden lakkojen päällä, sillä tässäkin näkee että väri on aika eri muihin kynsiin verrattuna. Tai ei kai se varsinaisesti kai haittaa, mutta se on syytä ottaa huomioon lakkausta suunniteltaessa.

Päälle vielä muutama joulukuusi siirtoluva-arkista ja joulunodotuskynnet olivat valmiit :) Ei taaskaan mitään monimutkaista, mutta ei kai aina tarvitse ollakaan. Ihan nätit nämä oli, mutta ei ne hirveitä intohimoja herättäneet. Ja kuvien laatu näköjään taas on juuri mitä on, yhtään kunnollista ei ollut sekaan sopinut. Mutta jos lakkaus on poistettu jo kauan sitten, on vaan mentävä sillä vähiten epäonnistuneella kuvalla sitten...

8.12.2014

Tik, tok, tik, tok...

Taas taisi kilahtaa uusi kierros mittariin, mutta enää ei halua katsoa yhtään sen tarkemmin että kuinka mones. Vaikka mitään sen ihmeempiä juhlia ei pidettykään, piti kynsille saada jotain oman tuntuista. Kummasti siinä vaiheessa käsi alkaa aina hamuta A Englandeja :)

2014-12-8_1

Etusormessa ja pikkurillissä lakkana on Fated Princeja keskisormessa Sleeping Palace. Johonkin osuin taas etusormeni, jossa on muistona siis kiva kuoppa. Nimetöntä koristaa Golden Rose Holiday 51, joten tähänkin lakkaukseen saatiin ujutettua yksi käyttämätön lakka :)

Leimauslaattana on hehe006 ja leimauslakkana pitkästä aikaa China Glaze Devotion. Leima ei sitten halunnut onnistua kuin korkeintaan vähän sinnepäin, mutta päätin ummistaa tältä tosiseikalta silmäni. 

Paremmin sitä vaan viihtyy näissä vähemmän räikeissä lakkauksissa. Nämäkin ovat ihan nätit kauempaa, vaikkeivät lähempää tarkastelua kestäkään. Ja kun lakkausinspis edelleen luuraa jossain (voi mitä teit senkin synkkä marraskuu!!), näillä sitten mentiin melkoisen pitkään. 

4.12.2014

Pikkuista joulua!

Vastoin kaikkia odotuksia päädyin kuin päädyinkin yhteen pikkujouluun tällekin vuotta. Aina kannattaa aloittaa uusi harrastus, varsinkin jos sen avulla pääsee pitämään  hauskaa! Pikkujoulujen teemana oli kuusenkoristeet, joten sitä lähsin kynsilleni tässä hakemaan.

2014-12-4_1

Alimmaiseksi lakaksi kaikkiin kynsiin pääsi melko uusi hankintani, mukavan epävalkoinen My Boyfriend Scales Walls. Kuvissa se ei niin hyvin näy, mutta omasta mielestäni tämä on hyvin, hyvin ja jopa hyvin vaalean harmaa. OPI Solitaire ei mielestäni aikoinaan peittänyt tarpeeksi hyvin, mutta näin valkoisen päällä se on oikeinkin nätti. Etusormessa ja pikkurillissä on samaisen valkoisen päällä Orly Mirrorball, joka jäi myöskin viime kerralla harmittamaan, tosin pieleenmenneiden koristeluidensa takia. Keskisormessa on sitten se kuusi koristeineen, lakkoina A England Saint George, China Glaze Mega Bite ja Essence a Hint of Love. No, tulipa harjoiteltua dottarin käyttöä, sitä tulee harvemmin päästettyä ulkoilemaan.

Itse asiassa olin näihin aika tyytyväinen. Paitsi ettei näitä tietenkään kukaan siellä itse pikkujoulussa edes huomannut. No, olipahan itsellä kiva olo kun oli kynnet kuosissa. Muutenkin oli tosi kivaa, ei haitannut sitten yhtään että puolia porukasta ollut koskaan ennen nähnytkään. Jopa baarissa tuli käytyä, milloin lie viimeksi... Instagramista löytyy siitäkin käynnistä todisteet :D

1.12.2014

Hiekkaisaa

Tämä lakkaus on jo sentään väreiltään ainakin syksyisempi, mutta ei se ehkä kovin jouluisesta mene... Kynsillä tällä kertaa Essence Crazy Fancy Love, OPI Don't Bossa Nova Me Around ja Perfect Sand Laquer S67. Leimat laatasta xiuya - 11 Revvolutionilla.

2014-12-1_1

Tavallaan ihan kiva mutta ei sitten kuitenkaan. Jotenkin tuo Essencen duochromisuus ei miellytä silmää ja kaiken lisäksi lakat on leiman alla rutussa kulmasta. Toiset lakat ovat ihan nättejä kai, mutta mikä lie tässäkin sitten tökkii. No, onpa taas kolme lakkaa kokeiltu.

Tekstiä ei nyt valitettavasti hirveesti irtoa, iski lauantaina pitkästä aikaa migreeni päälle. Vaikka olen nappaillut buranaa kuin karkkia, ei sillä tunnu olevan suurtakaan vaikutusta. Suokaa siis anteeksi, jos jutut ovat tavallistakin käsittämättömämpiä tänään!

Vinkkejä voisi myös antaa siitä, että mistä voisi käydä etsimässä joulumieltä. Joulukuu alkoi, mutta on jotenkin täysin mahdotonta hahmottaa asiaa. Kai siihen jouluun on jotain puoli vuotta vielä?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...