12.9.2012

Syksyisempää väriä

Miten tuo aika aina vaan tuolla lailla katoaa jonnekin? Tuntuu ettei ehdi yhtään mitään. Tässä nyt kuitenkin taas kynnet. Näihin piti käyttää uutta OPIa ja ensimmäiseksi kokeiltavaksi arpoutui Danke-Shiny Red.

2012-9-9

Oikein nätti ja punainen lakka. Aivan liian nätti ja punainen lakka. Pitää äkkiä saada tähän jotain vähemmän nättiä ja punaista. Siispä laatat esiin. Ja tällaiselle punaiselle pohjallehan sopii mitä parhaiten huuto ja piikkilanka.

2012-9-9_2

Samaan lakkaukseen piti sitten vielä ympätä noita uusia ostamiani strasseja. Niiden kun ainakin piti olla parempia kuin ihan tavalliset strassit. Ja olihan ne leikattu timantin muotoon, joten kaipa ne hienompia sitten oli :)

2012-9-9_3

Ja kyllähän nämä kivat oli. Tosi pitkään tuli viihdyttyä näissä. Lakatkin on unohtunut kuvata, mutta leimailussa on käytetty (taas kerran) Devotionia sekkä Konadin mustaa lakkaa. Jota ei sitten meinannut mitenkään saada pois kynsinauhoilta leimaamisen jälkeen...

7.9.2012

Jos sitä mopoa näkyy, käskekää lähteä jo kotiin.

Se nimittäin karkasi. Ja pahasti. Ja just tälläkin hetkellä taistelen itseäni vastaan, etten lähtis ostamaan lisää. No, onneksi harvalla enää on modeeminopeuksia, sillä näitä kuvia nyt sitten piisaa...

2012-9-7_1

Jos aloitetaan tästä ensimmäisestä. Kuten hyvin näkyy, tämä satsi tuli Ihanilta kynsiltä. Tuli sitten ostettua tuo Ruby Pumps, kun se kuulemma pitäisi ihan jokaisen naisen valikoimista löytyä. Ja onhan se ihana, ei siitä vaan mihinkään pääse. Lisäksi tuli tarjouksesta ostettua noita linereitä.

2012-9-7_2

Näin kiva läjä oli sitten yhtenä päivänä odottamassa postilaatikossa. Olihan siinä taas postimiehellä ollut tunkemista, mutta sinne ne vaan oli saatu mahtumaan. Mitähän se raukka mahtaa ajatella, kun näitä yhtenään sinne laatikkoon tulee :P

2012-9-7_3

Ja tässäpä sitten sisältöä. Bongasin tuon No Way, Josen jonkun muun blogista ja hetihän sitä piti ebayhin rynnätä. Ja sieltähän tarttui sitten mukaan myös parempia strasseja, kynsiviiloja, Angry Birds -fimoja ja fimoleikkureita.

2012-9-7_4

Tässä vielä Ruby ja Jose kiekolla. Niin. Ehtisi vaan jossain välissä saada näitä ihan kynnellekin saakka. Niinpäniin.

2012-9-7_5

Sitten tuli ostettua puolikas kokoelma Opeja. Mukaan lähtivät Danke-Shiny Red, German-icure by OPI, Every Month is Octoberfest, Suzi & the 7 Dusseldorfs, Nein! Nein! Nein! Ok Fine! ja Don't Prezel My Buttons.

2012-9-7_6

Ja samat kiekolla. Vähän olin pettynyt siihen, että German-icure ja Okoberfest ovat hyvin lähellä toisiaan. Toinen on vaan vähän ruskeampi ja toinen violetimpi. Mutta varmaan kummalekin vielä käyttöä löytyy.

2012-9-7_7

Ja tarkkasilmäisimmät ovat varmaan huomanneetkin sivupalkkiin ilmestyneen MiMaxin logon. Pitihän sitä sitten sieltäkin tilata, hommasin nyt sen vaaleansinisen (joka ei ollut ihan niin vaalea sininen sitten kuitenkaan), China Glaze Bahamian Escape. Ja geeliä, ettei kynnet katkeile.

2012-9-7_8

Eikä siinäkään vielä kaikki! Bongasin lehdestä paikallisen liikkeen mainoksen, jossa oli Opeja 2 kpl kympillä. Siis ihan oikeesti. Olihan se aivan pakko lähteä katsomaan, että millaista tarjontaa siellä oli. Ja olihan siellä. Piti suorastaan toppuutella ettei olisi ostanut koko koria tyhjäksi...

2012-9-7_9

Kuvassa vasemmalta oikealle Wocka Wocka!, Pepe's Purple Passion, DS fantasy ja Here Today... Aragon Tomorrow. Sitten tulikin kiekollinen Opeja täyteen, joten loput kolme piti vetää toiselle kiekolle.

2012-9-7_10

Kuvassa vielä siis Fly, Save Me ja Metallic 4 Life. 

Niin että jos sitä mopoa näkyy, täällä tosiaan olisi sille tarvetta. Paitsi että kun sai halvalla. Mitä jos lähtis vielä hakemaan muutaman?

5.9.2012

Ajoissa lopettamisen taito

Pelaajapoikia piti jälleen kannustaa huimiin suorituksiin, joten kynnelle päätyi taas kerran keltaista ja oranssia. Vaikkakin nämä samaiset lakat ovat esiintyneet täällä jo... öh, useammin kuin kerran, ne vaan ovat niin kivoja ja kirkkaita. Että siksi taas ja jälleen Orlyn neoneja, Glowstick ja Melt Your Popsicle.

2012-9-5_1

Onpa näissä nyt sentään jotain uutta, tätä koristelutekniikkaa en aiemmin ollutkaan kokeillut. Pohjalla on Glowstick, jonka kuivuttua kynnet on lakattu Melt Your Popsiclella. Lakan ollessa vielä märkää töpöttelin kynsiä kelmunpalasilla. Ja nämähän vähän niin kuin liekeistä menisivät, eli hyvin sopivat venetsialaisviikonloppuun.

2012-9-5_2

Mutta kun sitä ei vaan osaa lopettaa. Piti sitten ihan väkisellä vielä leimata jotain siihen päälle. Niin. Ja piti muka yrittää vielä löytää jokin hieno leimauslakka, ei kelvannu mikään normi Konadin musta tai valkoinen tai mikään semmoinen tylsä.

Että tässä sitten kynsillä asiaan mitenkään liittymättömät elukkaleimat, jotka näyttävät lähinnä hassulle. Näyttäisivät ihan varmaan paremmalle jollain muulla lakalla leimattuna kuin OPIn DS Mysteryllä, mutta näillä mentiin. Ohan niissä ny edes värit suunnilleen kohillaan...

2012-9-5_3

2.9.2012

Leimausseikkailuja, vol.1

Liityinpä sitten Facebookissa ryhmään nimeltä Adventures in Stamping. Jos ei muuta niin siksi, että saisi joka sunnuntaille jonkin idean :P Tosin sitten tietenkin ensimmäiseksi aiheeksi sattui se, että pitäisi tehdä manikyyri siitä, mitä on ryhmässä oppinut. Hmpf. Jos on just liittynyt, niin ei ole ehtinyt vielä oppia yhtään mitään! 

Sovelsin tätä sitten niin, että selailin siinä sivulla olevia lakkauksia ja valitsin niistä pari. Enkä tietenkään muistanut ottaa ylös nimiä tai mitään... Mutta oli siellä joku leimannut liukuvärin päälle. Ja joku toinen oli leimannut valkoisen päälle. Hirveen originellia, tiedän. Mutta kun halusin silti osallistua!!

2012-9-2_1

Siispä liukuväri, jossa pohjalla on valkoista. Kärkiin halusin jostain syystä sitten sinistä. Eipä tämä ole ensimmäinen sinivalkoinen liukuvärini, mutta onhan edellisestä jo sentään hetki aikaa :D

Ja näissä kahdessa mainitussa lakkauksessa oli käytetty samaa Bundle Monsterin laattaa. Siinä valkopohjaisessa oli lisäksi punaisia suukkoja, mutta mielestäni ei punainen tähän päälle olisi sopinut sitten lainkaan.

2012-9-2_2

Näistähän vähän tulee mieleen sanomalehtikynnet, mutta näissä teksti on oikein päin eikä niin hailakkaa. Jotenkin nämä on vaan kivat, vaikken osaakaan selittää että miksi. 

2012-9-2_3


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...