4.1.2015

Kartalla

Postipoika oli ihmeen virkeänä ja onnistui kiikuttamaan Born Pretty Storen testituotteet tänne Suomeen jopa joulun alla ihan mukavassa ajassa :) Näistä ensimmäisenä halusin kokeilla näitä karttoja, sillä en todellakaan mitään vastaavaa ole ennen kokeillut. Tai no, riippuu kai vastaavan määritelmästä :D

2015-1-4_2

Tämä on siis iso siirtokuva-arkki, jossa on 11 erillistä isoa siirtokuvaa. Yksi kartta on siis suunnilleen tavallisen siirtokuva-arkin kokoinen. Itse asiassa tämä oli kaikkiaan saman kokoinen kuin ennenkin näkemäni XL-arkit. Tämä arkki löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse arkki löytyy täältä: Road Map Design Nail Art Water Decals 

2015-1-4_3

Ensimmäiseen kokeiluun päätyi arkki BLE1902, jossa on ilmeisestikin kuvattuna Yamatotakadan kaupunki. Sen verran piti goolettaa, että tämän niminen kaupunki on ihan oikeasti olemassa Japanissa. Sen enempää en paikasta tiedä, mutta tämän kuvan valitsin koska siinä on aika hyvin tavaraa joka kohdassa. Muutamassa muussa kuvioita on kyllä keskellä arkkia hyvin mutta ei välttämättä reunoilla asti.

Se uutuusosio tässä on se, etten ole ennen yrittänyt saada kynsille näin isoa siirtokuvaa. Yleensä käytän vain siirtokuvia, joissa on selvää se, mikä osa siihen kynnelle tulee. Tässä tapauksessa piti haroa päätään muutamaan kertaan. Pinta-alaahan tässä kyllä on riittävästi, mutta miten leikata se siten, että jokaiselle kynnelle tulee riittävästi siirtokuvaa mutta ei liikaa.
2015-1-4_1

Ja eihän se helppoa ollut. Mutta kuten kuvasta näkee, onnistuin kuitenkin saamaan joka kynnelle jokseenkin onnistuneet palaset. Tosin arkista ei jäänyt mitään jäljelle, eli kovinkaan säästäväisesti en osannut tätä käyttää. Seuraavaa kertaa varten pitää varmaankin suunnitella homma vähän paremmin, nyt leikkasin reiluja palasia että varmasti on tarpeeksi. Ja silti oli joku pala liian kapea...

Kuvatkin ovan valoitukseltaan vähän mitä ovat, mutta saa tuosta nyt selvää. Pitää kokeilla jonain päivänä paremmalla onnella jotain toista noista ja ehkäpä vaan aksenttikynteen. Ideana tämä on sen verran jännä, etten halua tämän yhden kokeilun perusteella näitä hylätä.

Jos nämä alkoivat kiinnostaa, ne löytyvät siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!
YRL91

6 kommenttia:

  1. Ou vau, noist mä tykkään!!! :D

    VastaaPoista
  2. Aika jännät siirtikset, tuollaiset olis kivat jos matkalle olis lähdössä, tietty kohdemaan karttana. :D Olen myöskin huomannut tuon vaikeuden oikean koon leikkaamiseksi jossain on liikaa ja sivulla liian vähä.. :o Mutta silti, nää on hienot ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan se hauskaa, jos löytyisi tosiaan kohdemaan kartta :)

      Pitää itekin kehitellä jotain tuohon oikeaan kokoon saamiseksi, se ei vaan ihan helppoa ole...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...