11.1.2015

Kotiinpaluu

Jännä tämä harrastus. Tai jännä tämä ihmisen mieli. Sitä hamstraa koko ajan vaan uusia lakkoja ja taas uusia lakkoja, mikään ei ikinä riitä. Ja kyllähän se vähän niin on, että ei siitä vanhasta lakasta saa samaa tunnetta kuin uudella lakkaamisesta.

2015-1-11_1

Paitsi että tarkemmin ajateltuna se tunne riippuu aivan valtavasti siitä lakasta. Aika monta lakkaa on tullut siirrettyä tuolta käyttämättömistä käytettyjen pariin ilman sen kummempia tunteita. Rasti ruutuun, tämä on nyt käsitelty.

Ja sitten tulee vastaan tällainen lakka. A England Crown of Thistles. Ja sitä alkaa miettimään, että minkä takia ihmisen on kidutettava itseään hankalilla ja rumilla lakoilla. Sellaisilla, joiden levittäminen on tuskaa ja ei se peitä kolmellakaan kerroksella ja jättää vielä kynsinauhat sinisiksi kun yrittää siistiä lakkauksen. Kun on näitäkin lakkoja.

Ylläolevassa kuvassa kynsillä on kaksi erittäin helppoa kerrosta lakkaa. Yksikin olisi mennyt, jos pieni läpikuultavuus ei olisi haitannut. Siivoamistakaan ei oikeastaan edes ollut, sillä lakkaa ei valunut minnekään missä sitä ei olisi pitänytkään olla. Kuvissa ei ole edes päällyslakkaa, sillä halusin kuvata tätä ihanaa kimalletta. Minkä ihmeen takia kaikki lakat eivät voi olla tällaisia? Mikä salaisuus näissä on, jota muille ei ole kerrottu?
2015-1-11_2

Enää tulee harvoin vastaan oikein tuijotuslakkoja. Mutta tämä on sitä, voi todellakin on. En halunnut peittää tätä paljoakaan, joten tyydyin koristelemaan parilla hopeisella perhossiirtokuvalla. Näitä olisi tuijotellu pidempäänkin, mutta peukalonkynteni päätti napsahtaa kulmastaan käydessäni kaupassa. En sentään kehdannut alkaa etsimään palasta, joten ainoa vaihtoehto oli yrittää viilata kynnestä edes jotenkin edustuskelpoinen. Eikä lakkaus enää sitten oikein hääville näyttänyt, joten vaihtoon meni. Pitää ottaa tässä toiste uusiksi...

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...