5.9.2012

Ajoissa lopettamisen taito

Pelaajapoikia piti jälleen kannustaa huimiin suorituksiin, joten kynnelle päätyi taas kerran keltaista ja oranssia. Vaikkakin nämä samaiset lakat ovat esiintyneet täällä jo... öh, useammin kuin kerran, ne vaan ovat niin kivoja ja kirkkaita. Että siksi taas ja jälleen Orlyn neoneja, Glowstick ja Melt Your Popsicle.

2012-9-5_1

Onpa näissä nyt sentään jotain uutta, tätä koristelutekniikkaa en aiemmin ollutkaan kokeillut. Pohjalla on Glowstick, jonka kuivuttua kynnet on lakattu Melt Your Popsiclella. Lakan ollessa vielä märkää töpöttelin kynsiä kelmunpalasilla. Ja nämähän vähän niin kuin liekeistä menisivät, eli hyvin sopivat venetsialaisviikonloppuun.

2012-9-5_2

Mutta kun sitä ei vaan osaa lopettaa. Piti sitten ihan väkisellä vielä leimata jotain siihen päälle. Niin. Ja piti muka yrittää vielä löytää jokin hieno leimauslakka, ei kelvannu mikään normi Konadin musta tai valkoinen tai mikään semmoinen tylsä.

Että tässä sitten kynsillä asiaan mitenkään liittymättömät elukkaleimat, jotka näyttävät lähinnä hassulle. Näyttäisivät ihan varmaan paremmalle jollain muulla lakalla leimattuna kuin OPIn DS Mysteryllä, mutta näillä mentiin. Ohan niissä ny edes värit suunnilleen kohillaan...

2012-9-5_3

3 kommenttia:

  1. Ooo... Söpöset leimailut! Mitä laattoja noi on, mistä noin hauskat kuviot löytyy? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt oikein tuota kuvaa tiiraan, niin näyttäisi laatassa olevan kirjaimet SH. Tämä viittaisi siihen, että kyseessä on Shanyn laatat, jotka tulivat kaukaa Ameriikasta asti :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...