23.3.2012

Random.org

Päätinpä siis pistää (onnettoman vähäisen) lakkakokoelmani näkyviin tuonne välilehdelle. Eipä noita vielä kovinkaan montaa ole. Ja siksipä tulikin tällä kertaa ongelma siitä, että mitähän ihmettä sitä kynsillensä pistäisi. Eilen illalla päätin sitten arpoa lakan tämän päiväiseen lakkaukseen.

Kuten kuvasta helposti näkeekin, lakat on kirjattu excel-taulukkoon. Ja vaikka se ei tuossa välilehdellä näy, kaikille on annettu juokseva numero, jotta olisi helppo nähdä että montako niitä nyt kaikkiaan onkaan. Suuntasinpa siis osoitteeseen random.org ja päätin antaa satunnaislukugeneraattorin ratkaista päivän lakan.

Periaatteessa idea oli siis ihan hyvä. Suunnitelman heikko puoli oli se, että tuossa listalla on kaikki lakat. Siis myös ne, jotka eivät tosiaankaan sovi yksinään pohjalakaksi. Ja tietysti ensimmäinen numero antoi lakaksi Diamond Dropsin. Olisihan se tietysti ollut mielenkiintoista lakata mukavan värjääntyneet kynnet pelkästään sillä, mutta päätin generoida vielä toisenkin numeron.

Tällä kertaa onnisti paremmin, numeron takaa löytyi Devotion. Olen sillä kyllä lakannut ennenkin, mutta se lakkaus ei ole tänne päätynyt. Eikä kyllä päädykään. Ensin ajattelin vain lakata tällä Devotionilla, mutta koska sattuma oli kerran määrännyt timantteja käytettäväksi niin miksipä minä vastaankaan väittäisin.

2012-3-23_1

Tässä kuvassa sormet näyttävät kovin punaisilta, mutta tässä näkyy tuo Devotionin lila ihan kivasti. Jossain valossa lakka näyttää ihan harmaalta, mutta joskus tuon hennon lilan voi erottaa. Pistin vain yhden kerroksen Devotionia kynnelle, joten se peittää todella hyvin. Siksi kai sillä oli niin hyvä leimatakin. Tosin siveltimen jäljet tuppaavat jäädä näkyville. Mutta minä en onneksi ole hirveän tarkka siitä :)

2012-3-23_2

Toisessa kuvassa sormet ovat normaalimman väriset, mutta lakka näyttää ihan harmaalta. No, aina ei voi voittaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun yritin levittää noin isoilla hileillä olevaa lakkaa kuin Diamond Drops on. Eikä se sitten ollut mitenkään sanottua, että hiutaleet asettuisivat kivasti ja tasaisesti kynnelle. Ei todellakaan. En taida jaksaa kovin usein tuon kanssa tapella, mutta tietysti se kimaltelee mukavasti. Tosin nuo hileet törröttävät ikävästi joistain kohdin. Pitäisi varmaan vetää monta kerrosta oikein paksua päällylakkaa, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa.

2012-3-23_4

Ilta-aurinkokin päätti pilkahtaa pilven takaa. Eli tässä vielä yksi melkein aurinkoinen kuva. Tosin aurinko oli jo kovin matalalla, eli aika keltainenhan tuo kuva on. Vähän kuitenkin näkyy kimallusta :D

2012-3-23_3


Lopuksi vielä käytetyt lakat. Seche Vite on toistaiseksi hyllytettynä, sillä en tosiaan halua kerätä kynsiäni lattialta palasina. Nyt on ainakin uusilta vaurioilta vältytty. Epäilen, että se Seche kovetti kynttäni liikaa. Kynteni ovat niin kovin hennot. Hyvänä puolena ne ovat myös erittäin joustavat. Jotenkin se joustavuus katosi Secheä käytettäessä, jolloin hennot kynteni katkeilivat pienimmästäkin osumasta.

Osaisiko kukaan suositella jotain muuta pikakuivattavaa, joka ei kuitenkaan tekisi kynsiä niin hauraiksi??

2 kommenttia:

  1. Kokeileppa China Glazea tai Cesarssin pikakuivattavaa. Niitä tunnutaan käyttävän kanssa aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee jotain kokeilla. Tosin kun ei kerroksia ole hirveesti niin jaksaa tuota kuivumistakin odotella. Toisin on silloin, kun niitä kerroksia alkaa olla 5-6...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...