Tämän arkin kuviot käyvä lähinnä aksenttikynsien tekoon - tai sitten jos on pihi kuten minä, käyttää samaa vinyyilä useamopaan kynteen. Näin saa nämäkin riittämään useampaan manikyyriin. Tarrat tarttuivat kynnelle ihan kivasti, vaikkeivät nämä ihan niin pehmeitä ole kuin oikeat vinyylit. Tosiaalta noita keskelle jääviä pieniä kuvitoita voi käyttää myös itsessään koristeina. Tämä arkki löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse arkki löytyy täältä: 9 Tips/Sheet Laser Nail Vinyls Irregular Image Nail Art Manicure Stencil Stickers NF223
Lakkasin pohjat China Glazen Lime After Lime-lakalla, joka on aivan ihanan kirkas vihreä. Ja vaikka itselläni on jo jokunen samantapainen lakka, ei omista kokoelmistani dupea tälle löydy. Haukkuu siis paikkansa lakkalaatikossa.
Oli sitten hirveän hyvä idea että tekisin hololakalla nämä koristelut ja kaivoin esiin A Englandin Saint Georgen. Mutta jotenkin sen töpöttely vinuulien päälle hävitti kaiken holoisuuden, se ei näy juuri yhtään vaikka kuva on otettu täydessä auringonpaisteessa. No, kivan vihreät kynnet kuitenkin, vaikken jälleen kerran onnistunutkaan olemaan levittämättä väriä vinyylien alle. En vaan osaa, mutta kun tapana on jatkaa pään hakkaamista seinään näiden mahdottomuuksien kanssa niin mahdan jatkaa samaa edelleen... Ihan käyttökelpoisia vinyylejä ovat kuitenkin, eikä hintakaan päätä huimaa!
Jos tämä arkki alkoi kiinnostaa, se löytyy siis Born Pretty Storesta ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti