25.11.2014

Kesäinen lepardi

Ja kun hyvään vauhtiin on päästy, heitetään tähän sitten seuraava nätti ja kesäinen lakkaus! Tietysti oli taas maailman paras idea ostaa hololakkoja lokakuussa, mutta menee ne tähänkin aikaan vuodesta.

2014-11-25_1

Kynsillä siis Essence Chaising Lacy,  Catherine Arley 670 and Perfect Sand Laquer S78. Ärsyttäviä nämä numerolakat, aina pitää jostain tarkistaa että tuliko nyt varmaan oikein... Tämä Arleyn holo oli hieman ohutta kuten nämä yleensäkin ovat, mutta sain silti peittävää jälkeä aikaiseksi. En tosin muista, että montako kerrosta siihen tarvittiin... Kahdesta muusta lakasta ei ole erityisempää jäänyt mieleen, eli varmaan ihan mallikkaasti käyttäytyivät.

En osaa sanoa missä mielenhäiriössä sitten päätin lätkiä kynsiin nämä lähinnä lepardikuviota esittävät siirtokuvat. Tämä arkki on pyörinyt varastoissa jo kauan ja aina se on jäänyt käyttämättä. Tätä kuvaa katsoessa voisi sanoa että syystäkin. Ei siis tullut mitään lempparimania tästä, mutta yllättävän vähän se silti silmää haittasi. Vaikka on näinkin pinkki. Menen mittaamaan kuumeen.

Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että minäkin olen siis liittynyt Born Pretty Storen testaajiin. Sivupalkista löytyy nyt linkki kauppaan ja koodi YRL91, jolla saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91

Ensimmäiset testituotteet ovat postissa, mutta voi hetken kestää ennen kuin ne tänne ehtivät.  Mutta onpahan jotain odoteltavaa postissa :D

4 kommenttia:

  1. Tosi kivat kynnet taas! Tykkään tosi paljon noista siirtokuvista, en olekaan tuommoisia neon panttereita aiemmin nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihan jännät siirtokuvathan nämä kai on. Muistaakseni ostin nämä ebaysta niin, että sieltä tuli 10 randomia siirtokuva-arkkia - varmaan taas halvalla sain :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...