Miksihän niitä vaan on niin toivottoman vaikea kuvata? Minun silmiini tämä näyttää liian punaiselta, mutta en osannut säätää sitä paremmaksikaan. Aivan ihanahan tämä on. Niin herkullisen värinen kuin vaan olla voi! Eikä peittävyydessäkään ollut moittimista saatikka muussa käyttäytymisessä.
Lakasta tuli itselleni väkiselläkin mieleen tuli. Mietin monia vaihtoehtoja koristeluun, mutta en saanut sitä tulta mielestäni. Kaivoin siis leimausvälineet esiin ja leimasin lieskaisia kuvioita mustalla. Ei ole kaikki keskellä, ei. Ei ole kaikki reunassakaan, eipä sen puoleen. Eihän nämä nyt oikein miltään näytä.
Tähän oli sitten visiona maalailla päälle akryyliväreillä niitä kunnon lieskoja. No, taas kerran idea oli siellä pään sisällä ihan hyvä. Kyllähän nämä nyt kaukaisesti jotain pääsiäiskokkoja muistuttavat, mutta toisaalta myös siitä, että kannattaisi vähän harjoitella tätä käsin maalaamista :P
Ihan kivat nämä kuitenkin olivat. Tiedä johtuiko näiden säilyminen kynsillä sitten ajanpuutteesta vai kynsien upeudesta, mutta näilläkin mentiin useampi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti