14.3.2012

Nappi, noppa

Pitihän sitä sitten kokeilla jotain hololakkaakin. Jostain syystä kynsille sitten päätyi tuo Catherine Arleyn 800. Ja en tykkää. Syystä tai toisesta väri ei vaan miellytä silmääni sitten yhtään. Eli tämä ei sitten ollut mun väri, taitaa pullo päätyä aika syvälle jonnekin.

2012-3-14_1

Minkäänlainen inspiraatio saada näistä sitten mitenkään kivat meni siinä samalla. Hirveästi en siis jaksanut alkaa koristeluun panostamaan tällä kertaa. Kokeilin ensin leimausta tuolla saman sarjan violetilla hololakalla, mutta eihän se mihinkään näkynyt. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt nämä leimata, joten leimoja piti saada. En ollut vielä kokeillut tuota Konadin pinkkiä lakkaa, joten totesin sen näkyvän ihan riittävästi. Eli siis käytännössä ei yhtään.

2012-3-14_2

Ei nuo leimaukset erotu yhtään kauempaa. Tai edes lähempää. Mutta laiska kun olen, nämä saa kelvata huomiselle lounaalle. Pääasiahan on se, että kynsillä on lakkaa. Ja se, ettei ne ole pahasti lohkeilleet. Toivottavasti eivät kovin lohkeile ennen huomista, vaikka ei sitä kyllä kukaan huomaa vaikka olisivat miten kamalat. Perjantaina on joka tapauksessa vaihdettava lakat, kun on tarkoituksena istua iltaa tyttöjen kanssa :D

2 kommenttia:

  1. Minä tykkään!! Sen pullon ei tarvi päätyä minnekkään syvälle, vaan sen voi suoraan antaa mulle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaanhan me siitä jotain diiliä hieroa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...