10.5.2015

Värityskirja

Kun oli kerrankin tuoreet geelilakkaukset alla, päätin ottaa käsittelyyn tämän vähemmän peittävän Essencen Pure Soul. 

2015-5-10_1

Sen verran vähän tulee mitään ranskiksia tehtyä, että en nyt mene sanomaan onko tämä siihen lopen sopiva. Hieman oli vaikeuksia saada pinta tasaiseksi, siksi lakkaa on kuvassa kaksi kerrosta. Eihän se täysin peitä, mutta tässä lakkauksessa sen ei ollut tarkoituskaan sitä tehdä. Lakassa on sitä pientä hitulaa, joka ei näissäkään kuvissa näy mutta oli livenä kyllä ihan selkeä.
2015-5-10_2

Kaksi keskimmäistä kynttä sai leimat laatasta MoYou pro collection -06. Näihin sitten pääsin kokeilemaan niitä omatekemiä lakkoja ja kyllähän ne ihan toimi. Jee, eipä tarvitse niihinkään rahojaan pistää. Pikkurilliin vielä hiekkapinta Essencen lakasta Hey, Nude! Essencen hiekkalakoilla kun ei juuri sitä yhtä kerrosta enempää kannata lakata jos meinaa sen hiekan tunnun säilyttää.

2015-5-10_3

Ja koska glitteri tekee aina kaikesta parempaa, piti kukkakynnet vielä kuorruttaa China Glazen Wireless Holographic Top Coatilla. Ja mennä ulos ottamaan kuvia siinä toivossa, että se kimallus näkyisi kuvissakin. Ja pettyä.

En nyt vain osaa päättää että oliko tämä mielestäni onnistunut lakkaus vai ei. Onhan se ihan kiva. Mutta toisaalta taas ei. Jostain syystä lopputulos on vähän... valju, paremman sanan puutteessa.

2 kommenttia:

  1. Vitsit kun kivan näköset! :) Taidanpa itsekin kokeilla tehdä itse tuollaisia lakkoja, kunhan vain muistaisi käydä ostamassa kirkkaita lakkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvinhän ne lopulta tosiaan toimi :) Kokeile pois, ei siinä kovin paljon metsään voi mennä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...