29.4.2015

Huhtikuun 2015 ostokset

Jos oli ostelu maaliskuussa maltillista, mitähän se nyt tässä kuussa sitten oli. Olematonta? Erittäin hillittyä? Kävi kyllä mielessä jättää kokonaan tämä postaus väliin, mutta kun tälle tielle on kerran taas lähdetty niin mennään sitten.

2015-4-29_1

Väreiltään tämä kuu ei sentään ollut yhtä nude kuin edeltäjänsä. Kimppatilauksessa kotiutuivat nämä lakat, kun päätin tällä kertaa panostaa määrän sijaan laatuun. Olen onnistunut valitettavasti kehittämään itselleni vakava-asteisen himon Cirquen lakkoihin, joita paketissa päätyi luokseni jopa kolme kappaletta eli Cerillos, Powwow ja Xoxhtl. Nam.

2015-4-29_2

Yksi ainokainen Essencekin tarttui kaupasta mukaan, tämä minttuisa yksilö on Play With My Mint. Koska omat kynteni eivät kestä yhtään mitään, pidän aina lakkausten alla geelilakkaa vahvistamassa omaa kynttä. Teen aina pelkän ranskiksen, jotta siihen voi sitten päälle lakkailla millä vaan. Mutta se ranskislakka, joka minulla on, sisälsi sellaista kimaltavaa hitulaa, joka hieman alkoi haitata. Ei se hirveen luonnollisen näköistä ainakaan ollu. Joten toivottavasti tämä ajaa nyt sitten sen asian.

2015-4-29_3

Ja ettei tämä nyt ihan näin surkea postaus olisi, pistetään tähän loppuu vielä ensimmäinen livboxini. Tästä en jaksa tarinoida tämän enempää, sillä näitä on jo blogit väärällään. En aio tulevaisuudessakaan boxia mitenkään sen kummemmin esitellä, enkä hirveän varma ole siitäkään kauanko sitä tilaan.

Että semmoiset ostokset tällä kertaa. Ja jos merkit pitävät paikkansa, ensi kuu on vielä köyhempi. Eli lakkoihin ei oikeasti vaan ole varaa. No, onneksi noita kirkkaita lakkoja on aiempina vuosina kertynyt, ettei tartte ihan pelkällä nudella mennä koko kesää! Tosin inspiskin on pahasti hukassa, mikä varmaan näkyy hiljaiselona täälläkin. Saattaa mennä viikkokin samoilla kynsillä, kun ei vaan innosta. Plääh.

6 kommenttia:

  1. No, välillä otetaan vähän maltillisemmin, niin ei tarvitse aina kärsiä omantunnontuskissa :) Kivoja ostoksia oot kyllä tehnyt, mäkin haluan tuon Essencen minttulakan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa kyllä olla minullakin noita minttulakkoja enemmän kuin laki sallii, mutta aina pitää vaan ostaa lisää. Paljonkohan olisi sitten riittävästi ;P

      Poista
  2. Tykkään noista Cirquen lakoista mutta olen vältellyt niitä kuvitellen, että multa löytyy jo dupeja. Ehkä pidättäydyn jatkossakin siinä uskossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan niille toki dupeja löytyä :) Mutta ei ollut ainakaan minun kokoelmassani :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...