6.6.2013

Kurpitsa

Päätin antaa tälle lakkaparalle toisen mahdollisuuden. Bariellen Joytini oli osallisena tässä katastrofissa, eikä siitä silloin kovin hyvää mielikuvaa jäänyt. Oranssi on kuitenkin mukava kesäinen väri, jota tullaan ihan varmasti taas näkemään :)

2013-6-6_2

Niin. Näyttäähän se kuvissa ihan kauniilta. Mutta herramunjee mitä lirua se on! Piti oikein googlata, että mikä tämän lakan koostumus oikeastaan on. Vaan eipä sitä tiedä muutkaan, ei. Yksi sanoo että se on creme, toinen että se on jelly. Totuus on varmaan tuolla ulkona tai jotain, mutta mikään lemppari tästä ei tullut.

2013-6-6_1

Kynsillä on näissä kuvissa siis lakkaa viisi (!!!!!) kerrosta. Sillä kun se ei peitä, se ei vaan peitä. Ei sitten niin mitenkään. Kauniin kiiltävähän tuo lopputulos on, mutta ei vanhan hermot kestä tällaista lakkaamista. Lisäksi lakka päätti kuulua sarjaan lakat, joiden väriä ei saa kuvattua oikeana. Tässä postauksessa on kolme hyvinkin eri väristä tulkintaa aiheesta ja oikea väri on siitä huolimatta jotain siltä väliltä. Huoh. Osaako joku sanoa jonkin kivan kurpitsan värisen lakan, jota ei ole tarpeen pistää viittä kerrosta? Kokoelmassani saattaisi olla moiselle tilaa...

2013-6-6_3

Ah. Confettis. Vaikka en glittereistä tykkääkään. Ja vaikka poistaminen oli tuskallista. Se on kuitenkin Confettis. Onneksi kaveri oli bongannut tämän kaupasta ja pelastanut sen sieltä. Näitähän piti tulla uudelleen myyntiin, mutta ei niitä kyllä missään taaskaan näy!

Loppuun vielä mainos. Kukaanhan ei varmaankaan ole sattunut huomaamaan sitä, että pitäisin A Englandin lakoista? Ai, olette vai. Nyt niitä kuitenkin saisi hyvinkin edulliseen hintaan eli vain vähän yli kympillä pullo! Samaan kyytiin voi ottaa Bundle Monsterin laattoja, sillä eivät nekään paljoa maksa juuri nyt!

2013-6-6_3

2 kommenttia:

  1. Heii, vinkkaas mullekki ku löytyy tarpeeks hyvä kurpitsan sävyinen lakka!!;D On tääki ihan kiva.

    Ja tässä tämä Confettis, niin kiva mutta niin raivostuttava. Harkinnassa myyntiin laitto. :D Heh hups

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaustulvasta päätellen niitä kivoja kurpitsanvärisiä lakkoja ei ihan helpolla taida löytää...

      Ja onhan toi Confettis aika kamala poistaa. Mutta toisaalta niin nätti :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...