24.6.2013

Tulipahan kokeiltua tätäkin

Pitkään olen tässä miettinyt sitä, että tarvitsenko näitä hiekkalakkoja vai pärjäänkö ihan hienosti ilmankin. Siispä pyysin saada yökylään OPIn Can't Let Gon.

2013-6-24_1

Ja onhan se kiva. Aika jännää oli kokeilla tällaista ensimmäistä kertaa. Ärsyttävintähän tässä on se, että kuivuminen kestää. Eikä siihen voi edes vetää pikakuivattavaa päälle. Sainkin nämä vähän ruttuun (oikeasta kädestä) kun en vaan osannut olla tarpeeksi kauaa tekemättä mitään.

2013-6-24_2

Hyvin jaksoin katsella (ja hiplata) näitä ihan yksikseenkin, mutta piti vielä kokeilla että miten se leimaaminen tällaisen päälle onnistuisi. No, eipä siinä ollu muuta kuin leimasi menemään vaan :) Hirmu kivat nämä olivat näin leimattunakin. Laattana BM321. Pysyvyydestä en tiedä, sillä tämä oli vaan kokeilu siinä vaiheessa kun olin jo lakkoja ottamassa pois. Kun eipä sitä tämänkään päälle oikein päällylakkaa pistetä. Tosin sekin voisi olla jännää....

Mutta kuumeiluun tämä kokeilu ei auttanut sitten yhtään. Pitää ottaa ja hieroa tyhjällä lompakolla otsaa, jos se helpottaisi. En tosin takaa lainkaan etteikö jokin vastaava laatikkoihini päätyisi. Toistaiseksi pysyn lujana, mutta tahdonvoimani kun ei ole sieltä vahvimmasta päästä koskaan ollutkaan niin...

2 kommenttia:

  1. Mulle ei nää kevään kokoelmien tekstuurit vielä kolahtaneet mutta kesän myötä olen seonnut täysin eikä syksy näytä tuovan helpotusta, sikäli kun kurkin Zoyan tulevia tekstuurivärejä:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin tosiaan olevani immuuni tälle villitykselle, mutta niin vain piti pyörtää puheensa... Onneksi Zoyaa on lähes mahdotonta saada, joten ne voin hyvällä mielellä jättää ostamatta :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...