31.12.2016

Joulukuun 2016 ostokset

Joulukuun ostokset. Olen tässä vähän hämilläni tästä, sillä sen verran monesti on menty ihan tyhjällä. No, vuoden 2016 joulukuussa ei sitten menty nollilla. Juu ei menty, ei.

2017-1-1_1

Ensimmäinen kuva ei oikeastaan sitten edes esitä ostoksia. Ei, vaan kysessä on arpajaisvoitto. Ihan turhaan etsitte aiempia voittoja tästä blogista, sillä sellaisia ei vaan ole olemassa. Minä en ikinä voita arvonnoista mitään, en sitten koskaan. Ainakaan tällaisista isommista, joihin voi kuka tahansa osallistua. Olin täysin tyrmistynyt, kun sain sähköpostiviestin voitosta. En tosiaan tainnut aluksi edes uskoa koko asiaa :D Sitten oli pakko uskoa, kun kotiin ilmestyi iso paketti. Säästin avaamisen jouluaattoon, koska paketti saapui juuri sopivasti ennen joulua.

Ja voi mitä ihania juttuja siellä olikaan! Kaksi ripsiväriä, voin viimein heittää vesilintua vanhalla, joka onkin ollut käytössä ihan liian pitkään. Sekin on kyllä Essence, joten nämä ovat takuulla myös hyviä :) Kajalia, näitäkin kaksi, kulmaväriä, huulipunaa, puuteria - oi että! Luomiväripaletin kokeilemista odotan myös innolla, se on tosi nätti. Ja vielä kaksi lakkaa, ne tietysti lämmittävät mieltä erityisesti. Vähempi tulee omatoimisesti tartuttua näin hempeisiin sävyihin, mutta kyllähän näitä kokeilla pitää :D Aivan ihana paketti siis.

Ei ilmeisesti saa heittää toivoaan, kyllä se onni kohdalle osuu kerran viidessä vuodessa näköjään. Olin kyllä täysin luopunut toivosta voittaa koskaan mitään näistä arvonnoista, hirveät kiitokset siis Essencelle! Ja vielä tänä viikonloppunakin voi voittaa, klikkaile itsesi vaan tänne: https://holidayraffle.essence.eu/fi/
 
2017-1-1_2


Toiseksi sitten ihan omia ostoksia. Tehtiin kimppatlaus Pretty Polishille, vaikkei siellä vissiin mitään Black Fridayta ollutkaan. Tajusin vaan, että on kyllä tullut tämä vuosi pihisteltyä lakkahankinnoissa. Aika lailla kyllä pakon sanelemana, mutta päätin näin joulun kunniaksi ostaa edes jotain. No, onhan tässä nyt enemmän kuin edes jotain, sillä eihän Cirque mikään halpismerkki ole. 

Mutta kun ne on niin nättejä! Kuvassa siis Idyllic, Tanzanite, Ambrosia, Morganite ja Halycon. Kohta pääsee näillä lakkailemaan, toivottavasti siitä saa irti edes jotain vau-fiilistä. Se olisi niin kovin tarpeen, ettei tämä kynsiharrastus nyt tyystin lopahda. 

2017-1-1_3

Kolmantena vielä muutama leimauslakka. Kaveri sai houkuteltua mukaan, sillä olen haaveillut noista parista hololeimalakasta jo jonkin aikaa. Kolmantena mukaan lähti perusmusta leimalakka, sillä sitä nyt aina menee eikä maksanut paljon.

Tähän kun lisätään kahden kosmetiikkakalenterin sisältö on saldo ihan järjetön. Oli pakko huvikseen kokeilla punnita koko läjä. Joulukuun aikana on minulle päätynyt meikkituotteiksi laskettavia juttuja 1,3 kg. Ja itse asiassa olin jo jotain ehtinyt antaa poiskin. Kuten alussa totesin, ei todellakaan mikään nollalinja tässä kuussa...

Esittelen ne kalenterien sisällöt tulevaisuudessa omina postauksinaan, joten en niitä tähän nyt sitten laita ollenkaan. Pakko kuitenkin todeta, että tasan ei käy kalenterien lahjat, mutta sittenpä näette :D

6 kommenttia:

  1. Ihana arvontavoitto, Essencen mattapuuteri on tosi jees! Ja nyt alkoi kiinnostamaan ne kalenterit joten kerro ihmeessä mitä ne sisälsivät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosiaan aivan äimänä kun voitin, ei ehkä ihan usko vieläkään :)

      Pitää sit alkaa vääntämään niitä postauksia kalentereista :D

      Poista
  2. Kivoja ostoksia ja wau mikä arpajaisvoitto! Essencen tuotteet on kyllä huippuja ollakseen ihan puoli ilmaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Essenceä tulee tosiaan osteltua ihan itsekin, kun ovat niin edullisia. Varsinkin lakkoja, mutta kyllä muitakin :D

      Poista
  3. Ootpa viottanut ihanan paketin. Mulla on itsellä tuollainen Essencen puuteri ja samannäköinen punainen huulipuna, mutta kumpaakaan en ole vielä kokeillut. Tuo luomiväripaletti näyttää tosi kauniilta. Pitääpä itsekin käydä osallistumaan vielä siihen vikaan arvontaan, kiitos vinkistä. ^^
    Cirquen lakat näyttää upeilta, varsinkin nuo kultaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onni osuu kohdalle :) Kivan näköinen paketti olis tarjolla tälläkin kertaa kyllä.

      Cirquet ovat kyllä ihquja :) Äkkiä nuo ruusukultaiset ovat pullossa aika samannäköisiä, mutta jo tikulla ero on kyllä selvä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...