1.10.2015

Mikä väri?

Tällä kertaa parhauslistalta pääsi mukaan kaksi lakkaa: A England Virgin Queen sekä China Glaze I'm Not Lion. Epäjellonahan ei varsinainen hiekkalakka ole, mutta menee sellaisesta aivan tysin, jos jättää päälyslakan laittamatta.

2015-9-22_4
2015-9-22_3

Ylläolevat kuvat on otettu auringonpaisteessa ja varsinkin tuossa alemmassa kuvassa näkyy Virgin Queenin uskomaton upeus. Tämä on edelleen ainoa omistamani lakka, jota on vaan yksinkertaisen mahdotonta määritelllä. Yleensä lakalle on kuitenkin mahdollista sanoa väri, mutta tälle värille nyt vaan ei ole nimeä. Ehkäpä se on osa lakan viehätyksestä.

2015-9-22_1
2015-9-22_2

Pitkään mietin sitä, että mitä koristeluja tähän pistäisin. Kun lakka oli edellisen kerran kynsillä, koristelut olivet vähemmän onnistuneet. Päätin lopulta ottaa riskin Bundlen kanssa, sillä tämän 400-sarjan laattojen kanssa on ollut enemmän kuin tarpeeksi ongelmia... Mutta onneksi kohdalleni on sattunut tästä BM-407 -laatasta toimiva versio.

Jotenkin tässä lakkauksessa on vaan kaikki kohdallaan. Lakat ovat ihania, leimat onnistuivat eivätkä levinneet tai mitään... No, joskus sitä vaan onnistuu. Ehdottomasti lempparilakkaus!

4 kommenttia:

  1. Voi vitsit miten kaunis lakkaus! Ihanan syksyinen, nuo leimat sopii tähän täydellisesti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kerrankin tosiaan niin, että lakkaus ei ole ihan vaan omaan silmään nätti!

      Poista
  2. Nuo leimatut kynnet <3 niistä tulee ihan mieleen miun edellisen asunnon tapetit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tokihan näistä varmaan hienon taperinkin saisi :D :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...