30.6.2015

Kesäkuun 2015 ostokset

Tällä kertaa sentään jotain. Päätin esitellä nämä kaikki, vaikka ensimmäiset eivät ihan lakkaa olekaan.
2015-6-30_1

Ensimmäisenä siis kuorintasukat. Näiltä tuskin kukaan on välttynyt, sen verran näitä on kaikilla näkynyt. Omani ovat suoraan Koreasta, Ebayn kautta tosin.

2015-6-30_2

Ja välillä on vaan pakko täydentää päällyslakkavarastojakin. Poshe on minulle se ainoa oikea ja nämäkin löytyivät Ebaysta.

2015-6-30_3

Jokakesäinen lakkojen läpikäynti pitäisi taas aloittaa ja tinneriä kuluu. Entisessä pullossa ei ollut enää kuin vähän pohjia jäljellä, joten lisää piti hommata. Saa nähdä, miten tämä hommansa hoitaa, kun näissä tuppaa eroja olemaan. Ostopaikkana taas kerran Ebay.

2015-6-30_4

Hei, lopussa on jopa ihan lakkaa! Jostain ihmeen syystä kokoelmistani puuttui kunnollinen oranssi creme, jota aukkoa paikkaamaan tilasin Ebaysta tämän Chinan. Ja sitten yritin kohottaa mielialaani Kärkkäisellä käydessäni ja onnistui se ehkä hieman. Vaikka edelleenkään ei lakattua tule, eikä ole mitään tietoa tällä hetkellä että koska taas kiinnostaa lakata.

Täällä voi siis olla hetken jokseenkin hiljaista. Luultavasti palaan vielä joskus, mutta toistaiseksi ohjelmassa on määräämättömän mittainen tauko!

4 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...