28.9.2015

Syyskuun 2015 ostokset

 Jälleen on se aika kuusta, että luodaan katsaus kuukauden aikana kotiutuneisiin. Näitä on tällä kertaa ihan yllättävän paljon, itsekuri on pahasti höltynyt välillä. No, seuraukset kärsitään sitten, toivottavasti kynsilakka on yhtä hyvän makuista kuin mille se näyttää...

2015-9-28_2

Tässä  ensimmäisenä kuvissa OPI Gelato On My Mind. Poseerauskaverikseen se on saanut Essien Blossom Dandyn, joka kuitenkin on jo aikasempi ostos. Otin sen kuitenkin kuviin siksi, että jos joku omistaa jo Essien ja harkitsee tämän OPIn hankkimista, voi harkita uudelleen. Näissä kahdessa ei ole suurtakaan eroa, joten jos et nyt aivan välttämättä halua kahta lähes samanväristä lakkaa, et tarvitse molempia.

2015-9-28_3

Samat lakat vielä tikulla, joista näiden hienoinen väriero kyllä käy selville. Gelato on aavistuksen vaaleampi ja sinisempi, Blossom hieman tummempi ja vihreämpi. Omasta kokoelmastani saa lähteä Blossom Dandy, sillä se oli aivan kamala levittää sillä hiirenhäntäsudilla. Kuuleman mukaan tämäkin käyttäytyy suomisudilla kuin unelma, joten vika täytyy vaan olla siinä sudissa. Samapa tuo, en jaksa tapella, bye bye Blossom Dandy. En jää kaipaamaan sinua.

2015-9-28_4

Ja sitten on tämä kolmikko tässä. Kuten kuvasta näkyy, suunnattoman syksyisiä värejä, jotka sopivat vuodenaikaan kuin nenä otsaan. Vasemmalta oikealle: More To Explore, Thistle Do Nicely ja Grass Is Lime Greener. Näiden kohdalla kaikki alkoi siitä, kun näin kaverin kynsillä Thistle Do Nicelyn. Enkä saanut silmiäni siitä irti, se oli vaan saatava. Valitettavasti lakka vaan on niitä, jotka eivät kaunetuttaan kuvissa välitä kunnolla. Ja sitten oli pari näitä muita, jotka olivat mietintälistalla olleet jo kauemmin, ne jotenki ihan kuin vahingossa sujahtivat ostoskoriin seuraksi.

2015-9-28_5

Samat vielä tikulla. Valitettavasti vaan kaikki näistä ovat sellaisia, joita on lähes mahdotonta saada toistumaan oikeina. Kuvitelkaa, että kaikki ovat vielä nätimpiä livenä :D 

Ja tähän loppuun sitten valitusosuus, tämän voi hyvin skipata mutta pakko on taas hieman avautua. En nyt laittanut näihin linkkejä sinne Ebayhin, mistä nämäkin kaikki ovat kotoisin. Miksi? No kun ainakin jossain blogeissa on viime aikoina kovasti kampanjoitu sen puolesta, että pitäisi ostaa suomalaisista kaupoista niin tuettaisiin kotimaisia myyjiä. 

Joo, kaunis ajatus. Voisin harkita asiaa, jos siihen olisi oikeasti varaa. Jos ihan ollaan tarkkoja, ei olisi oikeasti varaa ostaa yhtään mitään, mutta joskus sitä vaan pitää saada edes yksi uusi kiva lakka. Nämä nyt ovat vielä halvemmasta päästä, oikeasti himottaisi uudet A Englandit mutta niitä ei saa halvalla yhtään mistään, joten ne jäävät saamatta. Noiden kolmen Chinan hinnalla en olisi varmaan saanut edes yhtä suomalaisesta verkkokaupasta, osittain Postin järjettömien hintojen takia.

Mutta kieltäydyn tuntemasta huonoa omatuntoa siitä, että ostan Ebaysta. Tällä hetkellä. Jos tilanne joskus vielä paranee, saatan alkaa kannattaa suomalaisiakin kauppoja, mutta toistaiseksi ostan tasan sieltä mistä halvimmalla saan. Koska muuten pitäisi lopettaa koko harrastus, tai ainakin uusien lakkojen ostaminen. 

Että en nyt sitten linkannut. Jos joku haluaa halvalla Ebaysta, joutuu vaivautumaan itse ne sieltä etsimään.

4 kommenttia:

  1. Thistle Do Nicely polttelee muakin! Ja Gelaton ja BD:n pidän molemmat, en osaa perustella sitä mitenkään:D
    Mitä tulee tuohon Suomesta ostamiseen, niin ajatus on kyllä kaunis mutta ei mullakaan ole kaikilta osin varaa ostaa täältä kaikkea haluamaani. Toisaalta esim. Picture Polisheja en enää tilaa ulkomailta koska saan ne nopeiten Cesarsilta ja hinta ei ole juuri sen kalliimpi kuin muuallakaan. Toki mun ei tarvi maksaa posteja kun voin käydä myymälässä, se on aika merkittävä etu PK-seudulla asuville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki molemmat saa pitää :D Onhan niissä kuitenkin ero, vaikka se kovin pieni onkin!

      Ja tosiaan lakkojen kanssa on monesti omat hankaluutensa, montaa muuta kosmetiikkaa saa Suomen rajojen sisältäkin ihan helposti - lakkaa ei. Toki itsekään en osta Essencejä mistään muualta kuin Kärkkäiseltä tai Halpa-Hallista, kun molemmat tuossa helposti lähellä on.

      Poista
  2. Kynsilakkoja ostaessa suomalaista työtä ei pysty tukea kuin sen hetken verran, sillä myyjäthän joutuvat kuitenkin hommaamaan lakat ulkomailta, joten sinnehän ne rahat lähtevät sitten joka tapauksessa. Itse ostan niin paljon lakkoja että preferoin halpaa hintaa, luotettavuutta ja saatavuutta, enkä myyjän kansalaisuutta. Tuon sitten suomalaista työtä muissa hankinnoissani, kun en usein näissä lakkahankinnoissa. Ei siitä minustakannata potea huonoa omatuntoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä se kyllä on, että siitä lakan hinnasta lopultakin vähän jää Suomeen vaikka sen täkäläiseltä myyjältä ostaisi. Pitää koittaa tukea sitten niissä muissa ostoksissa, sen mukaan mitä pystyy :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...