13.9.2015

Saldo nollaan!

Tämän lakkauksen myötä käyttämättömien saldokin on sitten pyöreät 0. Eli voi lakata ihan millä vaan! Mikä on vaihteeksi ihan kivaa, aivan liian moni lakka saa vaan pölyttyä tuolla laatikossa.

2015-9-2
2015-9-3_1

Näistähän tietenkin se käyttämätön on Cirque Xochitl. Kamalan vaikea nimi kirjoittaa, mutta ihan nätti lakka. Valitettavasti tämäkin on ihan vaan nätti, ei mitenkään erikoinen. Kimaltelee kivasti auringossa, joo, mutta ei ole mitenkään kovin originellin värinen. Saa varmaan jäädä, mutta ei luultavimmin koskaan minnekään top 10 -listoille ole nousemassa...

2015-9-3_3
2015-9-3_4

Päässäni oli huikea visio siitä, miten yhdistän tämän nätin violetin lakan koko Cirque-innostukseni laukaisseeseen hopeanväriseen Mirror Mirroriin. Vaan eipä pitänyt mielikuvani lakasta yhtä todellisuuden kanssa, lakkahan ei ole koskaan ollutkaan puhtaasti hopeanvärinen. Muistaakseni sentään pohja oli kirkas vielä lakan saapuessa, nyt sekin oli melkoisen kellertävä.

Ja eihän se kellertävä nyt vaan ollenkaan mätsää violetin kanssa. Juu ei. Mutta kun oli lakattu jo. Että sitten vaan katselemaan keskenään riiteleviä värejä, nam. Epämääräinen kukkasiirtokuva kruunaa vielä vaikutelman. Ja laiskuus tekee sen, ettei tämäkään lakkaus heti päässyt poistoon, vaan sitä sai ihailla kynsillään heti useamman päivän. Vielä isompi nam...

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä nää on aivan ihanat! ♥ Ja kiva että sulla ei ole tällä hetkellä testaamattomia jonossa, itsellä olis muutamia vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva että joku tykkää!

      Ja ainahan se jono lyhenee kun sieltä jotain käyttää, jos ei vaan erehdy ostamaan taas lisää :D

      Poista
  2. Mienasin aluksi kirjoittaa, että täälläkin nolla, mutta olin onnellisesti unohtanut sen vaaleanharmaan Essenvcen, jonka ostin loppuviikosta. No, kohta mullakin on nolla ja sitten kyllä voitaisiin niitä yökyläilyjä vähän harrastaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sano vaan koska on oikeesti se nolla käsillä, mää voisin hyvin lainata jotain :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...