11.6.2014

Holoisa harmitus

Tässä vaiheessa olin saanut jokseenkin tarpeekseni näistä vähälle huomiolle jääneistä lakoista ja päätin lakata just sillä lakalla mikä sattuu huvittamaan. Ja minuahan sattui huvittamaan China Glaze Get Outta My Space.

2014-5-29_1

2014-5-29_2

Tästä lakasta ei nyt tällä kertaa sitten ole kuvaa ilman koristeluja. Olin muka ottanut jo ihan hyvät kuvat aikanaan, mutta ei ne nyt niin hyvät olleetkaan... No ihan sama, onpahan jokin syy lakata tällä taas joskus uudestaan. Hopeiset siirtokuvat passasivat lakkaan oikein kivasti ja lopputulos oli oikeinkin mukava. Mistä sitten päästään siihen harmitukseen, eli ihmetykseen siitä että miksi ihmeessä en ollut näitä lakkoja enempää hankkinut.

Jonkin aikaa siinä sitten väänsin kättä itseni kanssa ja päädyin ostamaan neljä samaisen kokelman lakkaa ebaysta. Jos nyt ei sitten niin harmittaisi. Tosin vielä olisi muutama ostamatta...

8.6.2014

Kisuja

Onpa sitä sentään jotain ihan uuttakin ostettu, tosin nykyään todella vähän. Kynsillä tällä kertaa kuitenkin Depend 199, joka oli ihan ensimmäistä kertaa käytössä.

2014-5-28_1

Koostumus ei ollut ihan kaikkein helpoin, mutta väri on kyllä nätti. Olen vaan heikkona tällaisiin vihreisiin. Jostain syystä tämänkin värin saaminen oikeannäköiseksi oli jokseenkin tuhoontuomittu yritys, joten saatte nyt ihailla kauniin punakoita sormia...

2014-5-28_2

Tämä lakka ei sitten kyllä yksinään saanut aikaan tunnetta koristelluista kynsistä, joten tartuin siirtokuviin. Arvonnassa sattuivat tällä kertaa voittamaan nämä kisut, jotka kyllä näyttävät oikein söpöiltä. Mutta ei liian! Mutta hei, kynsillä nyt kuitenkin on ihan koristelut. Vaikkakin siirtokuvat eli on menty tasan siitä missä aita on kaikkein matalin.

5.6.2014

Laatikkojen kätköistä

Ja samalla linjalla jatketaan edelleen. Inspiraatio luuraa jossain kiven alla tai missä lie. Mutta kun aivan ilman mitäänkään ei enää osaa vaan olla. Yritin siis jatkaa projektia, jossa käydään läpi liian helposti uusien lakkojen listalta päässeitä yksilöitä.

2014-5-27_1

Mutta kun siihen yleensä aina on syynsä, miksi jotain lakasta ei vaan ole niitä pelkkiä swatch-kuvia. Niinkuin tässäkin tapauksessa. Kuvassa siis China Glaze Adore. Joka on sininen eikä sovi ihonväriini oikeastaan lainkaan. Ja metallilakka, johon jää ne siveltimenvedot aina näkyviin. Miksi lakka siis laatikossani luuraa? No tietenkin siksi, että se leimaa loistavasti kuten kaikki Romantique-sarjan lakat. Eli en koskaan ole ostanutkaan tätä lakatakseni sillä. Huoh. No onpa käytetty kynsillä tämäkin.

2014-5-27_3

2014-5-27_2

Samainen Adore sai sitten toimia pohjana toiselle vähälle käytölle jääneelle lakalle. Samassa merkissä pysytään, lakan nimi on Dorothy Who? Ja itselleni tulee ihan väkisellä mieleen taas Doctor Who. Ja sillähän ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä että katson sarjaa Netflixistä lähes joka päivä. Tämä sininen on jo enemmän mieleeni, mutta kun glitterilakat eivät vain ole minun juttuni.

Mutta tästäkään en osaa luopua, jos ei muuta niin siitä syystä etten ole saanut muitakaan lakkojani myytyä... Tähän väliin voisi vaikkapa kirota postin ja etenkin postimaksut sinne alimpaan helvettiin. Tulee kirppislakat hurjan kalliiksi, kun pitää maksaa siitä maksikirjeestä. Pyh. Siinäpä valittavat kun ei kukaan enää käytä postia, ovat selvästi hinnoitelleet itsensä ulos.

2.6.2014

Rakkautta, rakkautta vaan

Väsymyksen jatkuessa tälläkin kertaa tarjolla on pelkkää lakkaa. Tosin tämä nimenomainen lakka on kyllä sen verran komea yksinäänkin, ettei se ainakaan omaa silmääni pahemmin haitannut. En voinut sitten lopultakaan vastustaa tätä A Englandin Love is Enoughia.

2014-5-26_2

2014-5-26_1

Tämä lakka on taas sitä sarjaa, jonka kuvaaminen on jokseenkin mahdotonta. Yllä on kuvat lakasta sekä auringonvalossa että varjossa. Saa niistä nyt jotain käsitystä, mutta parhaimmillaan tämä lakka on ihan livenä. Käyttäytymiseltään se oli jälleen kerran niin A Englandia, niin A Englandia että. Eli ei pienintäkään valittamista missään.

Ja jos totta puhutaan, en olisi oikeasti edes keksinyt tälle oikein mitään koristeluja. Joskus se nyt vaan on hyvä olla laatikossa tällaisia lakkoja, jotka levittävät itse itsensä kynsille ja näyttävät upealle ihan yksinään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...