31.7.2013

Tiedän, mitä tein tänä kesänä

Tällä kertaa siis tiedossa jotain muuta kuin kynsiä. Jos tällaiset off-topic .jutut eivät kiinnosta, tämän voi aivan hyvin skipata!

2013-7-31_1

Ensimmäisessä kuvassa on tunnelmia viime viikonlopulta. Tuli käytyä viettämässä yksi päivä ja yö saaressa. Pidän mökkeilystä ihan hirveästi, mutta omaa mökkiä ei ole koskaan ollut. Olinkin siis kovin iloinen saadessani kutsun tänne saareen :) Ja kivaa siellä oli, kiitokset vielä kerran kutsusta ja hyvästä seurasta.

Se on vaan jännää miten ihminen voi istua loputtoman pitkään vain tuijottamassa vettä. En yritä edes miettiä miten pitkään sitä tuli tuolla tehtyä :) Ja kun samalla päästiin vielä talviturkeistakin eroon, voiko hienompaa reissua ollakaan.

2013-7-31_2

Ettei tämä nyt aivan yhden kuvan postaukseksi jäisi, tässä vielä pari kuvaa tästä meidän vauvasta, joka ei tosin enää mikään vauva ole. Iso kissahan Milli jo on! Tai siis melko pieneksi taitaa jäädä, eiköhän sitä ole jo kokoa kasvettu sen mitä on tullakseen.

Milli on koko kesän tykännyt istuskella tuossa ikkunalla ja katsella pihalle. Yleensä aina kun tulen kotiin alkaa myös kuulua jokseenkin kovaa maukumista, jonka olen tulkinnut olevan pyyntö vaatimus päästä ulos.

2013-7-31_3

En viitsi kuitenkaan päästää kissaa irti näinkin tiheään asutulla alueella, joten Millin on ollut opittava ulkoilemaan valjaissa. Eihän ne kivat ole, mutta kokeiltu on sitä vapaana olemistakin vahdittuna. Ja jos yhtään kissoja tuntee, niin tietää niiden olevan kovin vikkeliä silloin, kun haluavat välttää jäämästä kiinni. Eli ei enää ilman valjaita ulos. Katkeaa pian vielä kynsi jonain päivänä kissaa metsästettäessä...

Mutta selittäkää nyt joku, että miksi tuo kukkapenkki on se maailman paras paikka? Lähes poikkeuksetta Milli makoilee siinä. Onneksi koko penkki on jokseenkin kärsineessä tilassa. Päätin tänä vuonna pistää koko penkin uusiksi. Sehän tietenkin aloitetaan sillä, että ensin hävitetään kaikki kasvit. Tämä vaihe on suoritettu (lähes, kuten kuvasta näkyy) onnistuneesti, mutta se seuraava vaihe on jäänyt jokseenkin puolitiehen. Onneksi jostain naapurista on levinnyt jotain tällaisia mitälie oranssikukkaisia kasveja penkkiin, niin ei näytä ihan onnettomalta. Nooh, jos sitten vaikka ensi kesänä. Tai sitä seuraavana. Tai mitä jos vaan odotettaisiin, että nämä oranssit... kukkaset täyttävät koko penkin. Joo, se taitaa olla paras suunnitelma!

29.7.2013

Osaatko yhtään arvata, minkä väriset kynnet tulee seuraavaksi?

Kyllä, aivan oikein, tällä kertaa on väreistä vuorossa keltainen ja oranssi! Pohjalakkauksesta ei nyt ole kuvaa, kun ei siitä nyt kovin kauaa ole kun Lemon Fizz viimeksi kynsillä oli. Liukuväri kyllä kävi mielessäni, mutta päätin tällä kertaa edes yrittää saada jotain muuta aikaiseksi.

2013-7-29_1

2013-7-29_2

Niin. Tässä on siis yritetty teippailla sen Lemon Fizzin päälle teipit silleen kolmion muotoon ja sen jälkeen lakattu keskus samaisen merkin Rivetingillä. Jostain syystä vaan teippien poiston jälkeen kolmioiden sivut olivat kaikkea muuta kuin suorat eikä kolmion kärkikään ollut kaikissa kynsissä lähellekään samalla korkeudella. No, onpa yritetty.

2013-7-29_4

2013-7-29_5

2013-7-29_6

Tätä epäonnistumista piti sitten yrittää peitellä Passionilla. Ja siveltimellä, joka ei ehkä sitten kuitenkaan ollut se parhaimman laatuinen. Jälki puhukoon ihan itse puolestaan, sillä minä en siihen nyt kykene. Pistetään sitten tosiaan paljon niitä kuvia jos ei yksittäisen laadussa sitä kehumista ole. Voisinpa sanoa, että nämä olisivat olleet edes kaukaa kauniit.

Eikä ne kyllä toimineetkaan kunnolla. Turpiin tuli ensimmäisessä pelissä, mutta se oli kyllä täysin odotettavissakin. Toinen peli olisi teoriassa pitänyt olla helppo voittaa. Mutta kun se pallo on pyöreä. Ja se aina välillä pomppii. Joskus jopa jonnekin aivan muualle kuin luulit sen pomppivan. Voitto siitä tuli, mutta kaikkea muuta kuin hyvällä pelillä. Pitää yrittää saada ensi kerraksi paremmin onnistuneet kynnet. Ei siis tule tälle loppua vielä :D

24.7.2013

NiiiIIIINNN hyvää puuta :)


Jostain syystä tätä lakkaa katsellessani päässäni alkaa väkisin soimaan Vesku Loiri. Lakkanahan on tietysti A Englandin Briarwood. Ja täytyy nyt kyllä myöntää, että tämä on vienyt sydämeni ihan totaalisesti! Pyydän siis jo etukäteen anteeksi kuvatulvaa, en vaan mitenkään osannut päättää mitkä kuvat tästä tänne pistäisin :)

2013-7-24_2

2013-7-24_1

2013-7-24_3

Yritin ottaa kuvia monesta eri suunnasta, koska tämä ihanuus vaihtaa väriään eri kulmasta katsottaessa. Mutta eihän sitä saa mitenkään kameralle tallennettua... Alkaa tosiaan ärsyttää tämä kameroiden riittämättömyys, tämä on aivan ihana lakka mutta ei se sille vaan kuvissa näytä. Pyh. Tälle lakalle ei ole edes oikein mitään vertailukohtaa missään. Ainoa lakoistani joka on edes vähän sinnepäin on Germanicure by OPI eikä sekään ole edes lähelläkään tätä.

Käyttäytymiseltään tämä on aivan yhtä mallikas kuin muutkin A Englandit. Lakka peittäisi varmaan yhdelläkin kerroksella (jos osaisi lakata tarpeeksi paksusti) mutta itse vedin tähän kaksi kerrosta. Kaljuuntumaan en tätä saanut, tosin en yleensä kyllä saa juuri mitään lakkaa moista tekemään. Aqua Basella on heitetty vesilintua (= myyty eteenpäin), koska en nyt yleensäkään vaan koe holoja hankalaksi levittää. Ja en sit niin yhtään pitänyt siitä, ettei lakat pysyneet kynsillä päivää pidempään.

2013-7-24_4

2013-7-24_5

Ja vielä parit kuvat. Vaaleaa taustaa vasten lakka näyttää kynsillä lähes punaiselta. Varjossakin se on kaunis, mutta kyllä aurinko tuo lakan parhaat puolet esiin. Ainoa mihin tätä edes osaan väriltään verrata on mahonki. Että sitä hyvää puuta ja silleen :D

Ja yleisön pyynnöstä huolimatta kuvasin tästäkin videonpätkän. Että edes vähän saisin näkyviin sitä, miten lakka oikeasti kimaltaa auringossa.

Tätä lakkaa en sitten halunnut oikein millään peittää. Mutta kun en enää osaa olla ilman koristelujakaan! Jotain oli siis tähän päälle saatava. Ja koskapa se puumielikuva oli niin vahva, päädyin niitteihin.

2013-7-24_6

2013-7-24_7

Ja muistin taas, miksi en suuremmin jaksa tällaisia sommitteluja tehdä. Hermothan tässä meinasi mennä samoin kuin niskat :P Ilmeisesti en myöskään osaa varoa käsiäni, sillä osa niiteistä katosi heti ensimmäisen vuorokauden aikana. En kuitenkaan ehtinyt lakkausta vaihtamaankaan joten pistin uudet tilalle ja kilon lakkaa päälle. Ikävästi vain noista niittikynsistä samalla katosi tuon Briarwoodin kauneus, sillä ei ne holohiput sen kilon alta kunnolla enää näy.

Näillä sitten mentiin monta päivää, kun en poistaakaan raaskinut. Itse lakka pysyi tosi hyvin, vähän vaan kärkiin tuli kulumaa. Tästä tuli kyllä heti heittämällä luottolakka :D

22.7.2013

Kannustetaanpa poikia taas!

Jälleen oli pelejä tiedossa, joten värit olivat vanhat ja tutut. Lakka sentään oli uusi (minulle), erittäin kirkas punaoranssi nimeltään Japanese Koi. Piti sitten googlettaa että onko jotain sen nimistä oikeasti olemassa. Googlehan tietää kaiken, myös sen että Japanese Koi on mitä ilmeisimmin kala :)

2013-7-19_2

2013-7-19_1

2013-7-19_3

Ja tämä oli tietenkin taas niitä värejä, joiden kohdalla kamera nostaa kätensä pystyyn ja toteaa että ei tule kesää... Yllä kuitenkin kolme yritelmää: yksi auringossa, yksi tahallaan hämärä jotta näkyisi lakan loistava olemus ja yksi varjossa otettu. Tarkkasilmäisimmät huomannevat, että lakka ei aivan peittänyt vaan kärjet paistavat läpi. Olin siis laiska enkä jaksanut lakkailla ensiksi alle kolmea kerrosta valkoista :)

2013-7-19_4

Oranssin lisäksi lakkaus sisälsi toki myös keltaista. Päätin tällä kertaa kokeilla Bundle Monsterin laatassa BM301 olevaa liukuvärikuviota. Leimasin ensiksi Konadin keltaisella, mutta eipä se oikein peittänyt/ erottunut pohjasta. Leimasin siis vielä toistamiseen Bariellen Lemondropsilla ja lisäsin samaista lakkaa vielä kärkiin.

2013-7-19_5

Jotenkin kuitenkin tuntui siltä, ettei tämä vielä ollut tässä. Kuuluisat viimeiset sanat, eikö totta? Onneksi tyydyin vain lisäämään hieman bling blingiä Wireless Holographic Top Coatin muodossa. Ja tällä kertaa kuorrute toimi oikein mukavasti :D

2013-7-19_6

Olin itse kovin tyytyväinen tähän lakkaukseen, siksi otin vielä tämän kuvan pelipuvun päällä. Värit ovat aika lähelle oikein ja tuo liukuva vaihto väristä toiseen on myös hyvin samantapainen kuin paidassa. Lisäksi viihdyn tässä värissä edelleen oikein hyvin!

Ja pojathan voittivat pelinsä jälleen. Tosin eipä näillä main montaa joukkuetta olekaan jotka näitä voittamaan pystyisivät. Ja heti kun pääsin sanomasta, tänään on varmaan se päivä kun voittoa ei juhlita...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...