29.2.2016

Helmikuun 2016 ostokset

Kirjoitellaanpa tämä taas tänne, vaikka jälleen kerran tämä postaus on tyhjää täynnä. Helmikuussa ei siis ostettu mitään. Kohta alkaa olemaan tuo käyttämättömien tikkujen purkkikin tyhjänä, eikä se nyt nyt tällä tahdilla ole täyttymässäkään.

Jos ihan tarkkoja ollaan, päätyi hoiviini yksi lakka. Mutta se tuli Livboxissa ja olen linjannut etten niitä boxeja tänne esittele. Omassani oli se Sally Hansenin "geeli"lakka. Tai no, tehdään vaikka sitten tällä kertaa poikkeus ja näytetään se boxin sisältö kun ei muutakaan ole. Tässä nyt ihan kännykällä räpätty kuva aiheesta. Kukaan ei toivottavasti enää tässä vaiheessa hirveenä spoilaannu, vaikkei nyt ensimmäiseksi olekaan kuvaa pakkauksesta!


Siellä ne lakat tosiaan törröttää. Väri on todellakin tylsä. Ja minun mielestäni tuo ei kyllä ole harmaa, vaikka lakan nimi nyt onkin Grey Matters. Saa siis nähdä minne tuokin päätyy lopulta, mutta ei ole todennäköistä että aktiiviseen käyttöön ainakaan. Päällylakka ei myöskään vakuuttanut, se levitti tuota värilakkaa ihan kivasti ja kuivuu aivan sairaan hitaasti.

Saapa nähdä mitä maaliskuu tuo tullessaan. Jotenkin on kyllä sellainen kutina, että ei suuria ostojuhlia sekään!

18.2.2016

Kirkkaat

Vielä yksi Born Pretty Storen testituote on jonossa tällä kertaa. viimeinenkin on laatta, mikä ei edelleenkään yllättäne ketään.
BPL-L010
Tämäkin neliskanttinen laatta toimii ihan hienosti. Ei ollut mitään vaikeuksia saada kuviota nousemaan. Tähän lakkaukseen on käytetty kuvio on ylärivissä kolmas vasemmalta. Tässä laatassa on kyllä tosi kivoja kuvioita, näistä tulee varmaan näkymään muitakin kynsiä. Kuvio tosiaan nousi todella nätisti. Tämä laatta löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse laatta löytyy täältä: Aztec Pattern Nail Art Stamp Template Image Plate BORN PRETTY BP-L010 12.5 x 6.5cm

2016-2-18_1
2016-2-18_2

Muissa paitsi nimettömässä on vuodenaikaan täydellisen sopiva lakka, China Glaze Thistle Do Nicely. Kukahan käski ostaa tämän lakan talvea vasten, kysyn vaan. Nimettömässä tietenkin kaverina OPI Solitaire. Leimoissahan on käytetty Konadin valkoista ja sitä uutta läpinäkyvää stamperia, jotta on saatu leimat edes jotensakin suoraan :D

Ja kukapa sitä sanoo, ettei kirkkailla neoneilla saisi lakata talvella. Ei yhtään kukaan. Nämäkin piristivät päivää ihan kummasti :P

Jos tämä laatta alkoi kiinnostaa, se löytyy siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91

14.2.2016

Jaa se ystävänpäivä

Ja taas kerran piti yrittää vääntää edes yhdet ystävänpäiväkynnet vaikka nämä aina menevät pieleen. Ei ollut tämäkään vuosi mikään poikkeus...

2016-2-14_1
2016-2-14_2
2016-2-14_3

Pohjalla on tuo ainokainen ranskislakkani eli Orly Angel Face. Se ei liiemälti riitele ihonvärini kanssa, joten en ole ikinä nähnyt tarpeelliseksi hommata enempää tällaisia lakkoja. Ihan ensiksi tein tähän sitten ranskiksen A Englandin Morgan Le Faylla, mutta lakkaus oli edelleen jotenkin vajaa. Ja vaisu. Nimettömään pistin tekstuuriksi Essencen Baby, you're a fireworkia. Jotenkin kummasti ei ole tullut haalittua näitä ystävänpäivälaattojakaan liiemmälti, joten valikoima oli suppeahko. Ei jaksa aina leimata sillä samalla Bundlen laatalla, joten valitsin tällä kertaa laatan W209. 

Leimat on sitten Chinan Emotionilla, mutta eihän ne hirveesti tuosta erotu. Noissa W-laatoissa on niin kamalan ohkaiset kuviot monissakin. Tosin hyvinhän nämä nousi, mutta ei ne ihan hirveenä taustastaan erotu. 

Ja ei, en tykkää lopputuloksesta sitten lainkaan. Nämä on tosi vaisut. Melkein kuin kynsillä ei olisikaan mitään. Yäkhyi. En ennusta tälle lakkaukselle pitkää ikää :D

10.2.2016

Josko sinne sisälle pääsis.

Jatketaan Born Pretty Storen testituoteilla taas. Ei varmaan liene suuri ylläri, että taas tarttui matkaan laattoja.

BPL-027
Näissä neliskanttisissa laatoissahan on osassa ollut ongelmia, mutta ainakin tämä yksilö toimi täysin moitteetta. Nuo alaosan kuviot ovat aivan tolkuttoman isoja, joten piisaavat aivan varmasti miten isoille kynsille tahansa. Tähän lakkaukseen on käytetty kuvio on ylärivissä toinen oikealta. Kuvio tosiaan nousi todella nätisti. Tämä laatta löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse setti löytyy täältä: Illusion Theme Nail Art Stamp Template Vines Image Plate BORN PRETTY BP-L027 12.5 x 6.5cm

2016-2-10_1
2016-2-10_2

Ja jos et vielä otsikosta sitä arvannut (heh, heh... huono vitsi), kynsillä on A England Let Me In. Joka on aivan ihana. Ja täydellinen A England taas kerran. Tykkään aivan tolkuttomasti näistä holoista, ne ovat ihanan paksuja ja ne eivät valu lakatessa ympäriinsä kuten muiden merkkien lirulakat. Ja sekin on plussaa, ettei kerroksia tarvita viittätoista kuten pahimmilla merkeillä. Ja passaavat monet niistä leimaukseenkin, kuten saman merkin Fonteyn tässä esittelee.

Pitkästä aikaa tuli leimattua kaikki kynnet samanlaisiksi. Tai no, ainakin melkein :D Ihan virkistävä poikkeus. Tykkäsin!

Jos tämä laatta alkoi kiinnostaa, se löytyy siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91

4.2.2016

Isohko stamperi

Seuraava Born Pretty Storen testituote on tällä kertaa stamperi. Näitä tällaisiahan sai alkuun Creative Shopista, mutta nykyään näitä on muuallakin. Mukana tuli myös ohut scraper. Jotenkin en ollut onnistunut ottamaan kuvaa näistä ihan kaksisteen, joten tässä ensimmäisenä rajattu kuva koko satsin kuvasta.

2016-2-3_1

Tulee kuitenkin leimailtua aika usein, joten stamperit on tulleet tutuksi. Tähän mennessä paras on ehdottomasti ollut se pinkki saksalainen stamperi, joita ei oikein muualtakaan saa. Mutta aina sekään ei toimi, joten vaihtoehtoja on hyvä olla. Tämä setti löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse setti löytyy täältä: 4cm XL Stamper Squishy Marshmallow Big Nail Art Stamper & 1pc BORNPRETTY Scraper

2016-2-3_3
2016-2-3_2

Ylemmässä kuvassa leimauslakkana on China Glaze Awaken ja alemmassa ihan Konadin valkoinen, jota tosin olen lantrannut Essencen leimauslakalla. Kuten molemmista kuvista näkyy, kuviot nousevat todella kivasti, kunhan vaan oikean tekniikan sai haltuun. Vaikka yleensä näitä pehmoisia stampereita käytetään painamalla vaan suoraan kuvioon, tämä yksilä halusi toimia paremmin pyöräyttämällä.  Skrapana on käytetty juuri tuota ohkaista muoviläpyskää, joka tuli tämän matkassa. Senkin käyttö otti muutaman harjoituskierroksen, mutta sopivasti voimaa säätelemällä sillä sai tosin hyvin vetäistyä.

Piti myös kokeilla miten valkoiset leimat näkyvät tässä stamperissa, sillä sen saksalaisen pinkin suurimpia heikkouksia on vitivalkoinen tyyny. Siitähän ei valkeat leimat erotu läheskään kunnolla, vaan pitää arpoa että onkohan se nyt kokonainen vai ei. Mutta kuten kuvasta näkyy, tästä kyllä erottaa myös valkoisen aivan helposti.Eli kyllä tämä aivan täysin paikkansa laatikossa ansaitsee :)

Jos tämä setti alkoi kiinnostaa, se löytyy siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91

2.2.2016

Viivoja

Kuten ostopostauksessa lupasin, tässä lisää niistä suorista tarroista, jotka sain testiin Born Pretty Storesta.
2016-1-23_3

Ajattelin, että josko näistä olisi korvaajaksi vinyyleille, sillä nämä näin kuvassa näyttävät aika vastaaville. No, totuus kyllä on että nämä ovat tarroja. Ei missään nimessä vinyylejä. Mikä ero tarroilla ja vinyyliellä sitten on? No se, että tarrat ovat paperia, joka ei suuremmin muotoaan muuta, vinyylit puolestaan venyy ja paukkuu. Kyllä näillä nyt saa teipattua, mutta niin saa vaikka sillä kotona jo ennestään olevalla teipillä. Tämä arkki löytyy kaupasta osastosta Nail Art ja itse arkki löytyy täältä: 1 Sheet French Manicure Parallel Edge Tip Guides Nail Art Toes

2016-1-23_1
2016-1-23_2

Kynsillä on pitkästä aikaa China Glaze Liquid Leather. Joskus on vaan kiva palata perusasioihin. En oikeastaan ymmärrä yhtään, että miksi en useammin lakkaa perusmustalla. Sen päällehän voi sitten tehdä mitä vaan! Kuvat eivät nyt halunneet onnistua sitten mitenkään, mutta etu- ja keskisormessa on noita tarroja pystysuunnassa, jonka jälkeen päälle on tuputeltu Dermosilin kultaista lakkaa. Nimettömässä on tarra poikittain ja päällä OPI Emotions.

Lopputulos oli kuitenkin tosi kiva, eikä siihen suuremmin vaikuttanut tarrojen laatu. Mutta pitää vielä joskus ostaa niitä oikeita vinyylejä, jos vaan joskus raaskisi niihin rahaa pistää. Että hommansa hoiti nämäkin, vaikkeivät nyt suunnattomalla laadullaan häikäisseet.

Jos tämä arkki alkoi kiinnostaa, se löytyy siis  Born Pretty Storesta  ja koodilla YRL91 saat 10% alennusta tilauksestasi!

YRL91
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...