28.2.2014

Postia Kiinanmaalta

Tällä kertaa ohjelmistossa hieman erilainen ostos. Lupasin kaverille näpätä muutaman kuvan tästä iibein ihmeestä ja totesin samalla vaivalla tekeväni ihan postauksen asiasta. Kynsiä on siis turha tästä tarinasta etsiä, joten jos niitä odotit niin saatat vaikka pettyä.

2014-2-28_1

2014-2-28_2

Jos klikkasit tuota ylempää löytyvää linkkiä, saatat ymmärtää ihmetykseni kun paketista kuoriutui tämä. En ihan odottanut, että tämä näin täysin näyttäisi oikealle Naked kakkoselle. Tai mistä minä edes tiedän mille se oikeasti näyttää, mutta pikaisesti kuvia vertaillessa yhdennäköisyys on kyllä huomattava.Vaikka eihän tuohon hintaan Kiinasta tullut paletti nyt mitenkään voi olla täysin aito ja oikea. Saatikka että se olisi minulle sellaisena edes myyty.

2014-2-28_3

2014-2-28_4

2014-2-28_5

Värit näyttävät ihan kivoille ja nimet nyt ainakin ovat ihan samat kuin esikuvassaan. Nyt vaan sitten googlaamaan hyviä tutoriaaleja, sillä ajattelin opetella meikkaamaan. Kyllä, nimenomaan opetella. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai miten se meni. Vaikka omalta osaltani taitaa olla jo armottomasti aivan liian myöhä...

Jospa tällä nyt sitten oikeasti tekisikin jotain. Minulta löytyi jotain mitälie ikivanhoja luomivärejä, joista ei edes hinkkaamalla saanut enää kunnolla väriä irti. Roskiin vaan, mitäpä sitä moisia säästämään. Kun todellakin olivat varsinaisia vuosikertatuotteita jo, vähintään teini-ikäisiä tai jo nuoria aikuisia.

2014-2-28_6

2014-2-28_7

Ikäänhän en on luomivärejä näin käteen kokeillut, mutta kuulemma tästä sitten kyllä näkee onko luomivärissä pigmettiä vai ei. Vaaleimmat sävyt eivät tietenkään iholta suuremmin erotu, mutta se lienee tarkoituskin. Tummemmista jää kyllä selvät jäljet. Toivottavasti näistä nyt oli apua :P

Mutta älkää siis huoliko, tämä oli jokseenkin varmasti nyt ihan tällainen ainutkertainen hairahdus asiasta. En todellakaan aio alkaa postaamaan meikkikuvia, sillä ihan oikeasti en osaa meikata. Tämä postaus oli siis vain ja ainoastaan kaverin avuksi, joka miettii saman paletin ostamista. Onhan tämä nyt huomattavasti halvempi tuolta Kiinasta kuin alkuperäinen. Laatuvertailua on paha tosiaan tehdä, kun en sitä aitoa ja oikeaa ole koskaa nähnyt (ja tuskin tulen näkemäänkään). Mutta uskon ainakin, että omiin harjoituksiini tämä sopii ihan mainiosti!

27.2.2014

Violettina diskossa

Jostain syystä tämäkin lakka oli jäänyt ilman kunnollista esittelyä. No, näitä Tronicoita tuli hamstrattua niin paljon, että kaikilla ei vaan jaksanut kunnolla swatchata. Mutta uusintakierroksella siis Virtual Violet.

2014-2-27_1

2014-2-27_2

Tosi nätti violettihan se on. Ja holoefektikin on ihan näkyvä, paitsi tietenkin näissä kuvissa. Ehkäpä seuraavan kerran lakkaan tällä taas kun on kunnon auringonpaistetta. Pelkällä lakalla mentiinkin sitten monta päivää, koska en vaan millään keksinyt näille mitään koristelua. Viisaana olisin jättänyt asian sikseen ja nauttinut vain kauniista lakasta, mutta eeeeeiiiiii.

2014-2-27_3

En ole koskaan oikein innostunut folioista. Tilasin joskus aikanaan ebaysta jonkin setin näitä, mutta en ole tainnut niitä käyttää koskaan. Päätinpä siis kokeilla jotain erilaista, tarkoituksena saada sellainen revitty efekti, jotta kaunis violetti näkyisi alta.

Kuva puhukoon puolestaan. Jotenkin diskopallot eivät kynsilleni sovi... Ehkä jos olisin menossa villlisti bilettämään, mutta tällä iällä ne ajat taitavat olla peruuttamattomasti takanapäin. Jos näitä olisi ollut käytössä joskus 80-luvulla, olisin saattanut moisia käyttääkin. Tässä ajassa nämä kuitenkin taitavat päätyä takaisin sinne laatikon pohjalle mistä sen kaivoinkin.

24.2.2014

Metallia

Söpöily sai tällä kertaa jäädä, halusin jotain omemman näköistä kynsille. Pohjalle lakkasin China Glazen Awakenilla, jonka ostin lähinnä leimailuja varten.

2014-2-23_1

Mutta kivahan se on kynsillä muutenkin :) Peittää yhdellä kerroksella, mutta tällaisten metallilakkojen tavoin siveltimen jäljet jäävät kyllä näkyviin.

Visiona oli sitten pistää tähän päälle siirtokuvia arkista T305. Ja oikein hyvin ne kynsille istuivatkin ja lopputuloskin miellytti silmää kovin. Onneksi on pari arkkia näitä varastossakin. Ongelmat vaan alkoivat siinä, että kiiltävästä lakasta kiiltävillä siirtokuvilla oli mahdotonta saada kuvaa suorassa valossa...

2014-2-23_2

Eli piti turvautua ulkona saatavilla olevaan valoon, joka sattui olemaan aika vähäistä. Tässä valossa sain kuitenkin siirtokuvat edes erottumaan pohjastaan, mutta kuva jäi kovin rakeiseksi. No, saa siitä jotain selvää, ehkä.

2014-2-23_3

Onneksi oman pään pettäessä voi saada kavereilta apua. Itselleni ei taas olisi tullut mieleen käyttää mattalakkaa, mutta sen avulla kynsistä sai liian kiillon pois ja kuvistakin sai jotain selvää. 

Sille nyt vaan ei mitään voi, että omaa silmääni tällainen lakkaus miellyttää huomattavasti enemmän kuin vaikkapa tuo ystävänpäivän ällötys. Minua tehtäessä on ne söpöt pinkit tyttögeenit nyt vaan unohtuneet sopasta kokonaan :P

21.2.2014

Nukuttaa....

Tätä lakkaa on kyllä jo muutamaan kertaan kynsillä nähty, mutta kun se nyt vaan on ihana. Tunnistatko, kuka lakkani on kuvissa?

2014-2-21_1

2014-2-21_2

2014-2-21_3

No Sleeping Palacehan se siinä. Aivan uskomattoman ihana lakka, ei mitään pahaa sanottavaa. Kun nyt on tullut joitain noita Tronicoita taas käytettyä, ei voi taas kuin vain ihailla näitä A Englandin holoja. Ei tule kaljuja kohtia. Ei valu kynsinauhoille. Peittää lähes yhdellä kerroksella. Ei lakalta nyt vaan voi vaatia sen enempää!

Päälle on aseteltu höyheniä siirtokuva-arkilta. Vaikka eipä tämä lakka tosiaan olisi mitään tarvinnut, mutta kun ei osaa enää olla. Siis jos on ihan vaan pelkkä lakka kynsillä. Ei olisi reilut pari vuotta sitten uskonut...

Niin, siitäpä on tosiaan jo pari vuotta. Siis ensimmäisestä postauksesta tänne blogiin. Itselläni pää kolisee taas vaihteeksi tyhjyyttään, eli kysynkin teiltä: Miten tätä suurta saavutusta pitäisi juhlia? Ihan vaan perinteinen arvonta? Lakkauskilpailu? Kysy mitä vaan, vastaan ihan mitä vaan? Jokin muu, mikä?

Ja jos ei kukaan keksi mitään, ei tehdä mitään :P :P

18.2.2014

Mahdoton punainen

Uusintakierroksella tällä kertaa OPI Wocka Wocka. Joka on juurikin se mahdoton punainen. Kuvata, siis. Se ei ole sitten lainkaan tämän värinen, ei ollenkaan. Mutta kamera ei vaan suostu näyttämään sitä oikeaa väriä.

2014-2-12_1

Livenä väri on paljon nätimpi. Lakka ei missään nimessä ole näin punainen, vaan se vivahtaa huomattavan paljon violettiin. Ehkä parhaan aavistuksen oikeasta väristä saa tuota pullosta hieman pikkurillin kynnen alapuolelta. Ja vähän keskemmältä. Siis tuosta kohdasta johon valo osuu. Mutta ei se ole myöskään tuon värinen. Google tosin osoittaa todeksi sen, ettei tätä ole kukaan muukaan saanut kuvattua, ihan samaa punaista näyttää kaikki...

2014-2-13_1
Tähän piti sitten leimata laatasta W206 noita hevosia. Miksi on olemassa niin vähän laattoja, joissa on hevoskuvioita? Tai jos on, ne on jotain mailittleponeja, jotka eivät itseäni kiinnosta pätkääkään. Pikkurillissä on kerros Be Merry, Be Brightia. Ja koska postauksessa on kyse kuvaamisen mahdottomuudesta, eivät nämäkään leimat kunnolla näy koska lakka peilaa niin. Mutta uskokaa pois, ne oli ihan nätit! Varmaan oli. Uskokaa nyt jo!!

Niin ja ne Bundlen laatat! Niille on saatu (toivottavasti) uudet omistajat: Setti 1 -  Nanne / PinkkiPantteri sekä Setti 2 - Matilda Alalammi. Laitan teille sähköpostia, vastailkaahan nopeasti niin saatte laatat :) Odottelen vastauksia lauantaihin 22.2. saakka, sen jälkeen joku muu saa laatat!

14.2.2014

14.2.

Olipa sitä nyt yhdet ystävänpäiväkynnet väännettävä. Vaikka itse kuulunkin siihen koulukuntaan, jonka mielestä koko päivä on ihan turha. En ole varmaan koskaan lähettänyt/antanut ainuttakaan ystävänpäiväkorttia. Pari olen tainnut saada, mutta niistäkin on jäänyt ennemmin vaivaantunut kuin hyvä mieli...

2014-2-14_1

2014-2-14_2

Siinä se nyt siis on, Gina Tricot White. Pakkohan se oli hankkia, kun sitä ainakin hetken taas sai. En nyt lähde arvioimaan sitä, että onko se täysin ylivoimainen muihin valkoisiin verrattuna, sillä en ole tässä mikään suurempi ex-pertti. Aika ohutta se oli ja kolme kerrosta sillä sai lakata, jotta ei hirveästi läpi paistaisi. Nimettömässä China Glaze Bump & Grind.

2014-2-14_4

2014-2-14_3

Leimasin joka kynteen (paitsi siihen nimettömään) saman sydänkuvion laatasta BM 317. Leimauslakkoina A Englandit Sleeping Palace, Briar Rose, Rose Bower ja peukussa näkymättömissä oleva Briarwood. Nämä kaikki leimaavat oikein hyvin :)

Ja niinhän siinä kävi, että näistä tuli omaan makuun ihan liian söpöt. Ei kestä tätä ällömakeutta, varsinkaan kun koko päivä lähinnä ärsyttää. Mutta onpahan tätäkin päivää vietetty, niih. Jos seuraavaksi vaikka jotain mustaa tai harmaata...

p.s. Yläpallkin valikoita on hieman muokkailtu. Sieltä löytyy nyt mm. vaihtareita ja galleria vie suoraan pinterestiin.

13.2.2014

Leviävät leimat, osa 5469

Tässä välissä oli taas hermot kireällä ja harkitsin jo koko harrastuksen lopettamista kun ei vaan mikään onnistu. Onneksi meillä kuitenkin on olemassa A England, joten tartuin tuttuun ja turvalliseen Briar Roseen.

2014-2-10_1

Ja onhan se ihana, ei sille mitään voi. Nämä A Englandin holot nyt vaan ovat aivan mahtavia! Niiden koostumus ei ole sellaista lirua kuin holot yleensä ovat, tämäkin peittää lähes yhdellä kerroksella. Eli sitä voi myös käyttää leimailuun :)

2014-2-10_2

Mutta jostain ihmeen syystä piti sitten tarttua MoYou-laattaan. Ja niinhän siinä taas kävi, että leimat levisi. Plääh. Kun ei onnistu niin ei onnistu. Mutta kun ei vaan osaa olla yrittämättä, sillä olen kuullut huhuja että on näissä joku joskus jossain onnistunutkin...

Ihan kiva lakkaus tämä kuitenkin oli, jos ei vaan katsonut noita leimoja liian tarkkaan. Oikein sopiva väri ihonväriini nähden :) Tällainen hieman kylmä pinkki nyt vaan taitaa olla minun väriseni!

11.2.2014

Violetti, se on ilmiselvää

Tämä on taas niitä manikyyrejä, jotka siellä oman pään sisällä kuulostivat todella hyvälle. Lopputulos vaan sitten kuitenkaan ei vastannut sitä odotusta...

2014-2-9_1

Tarkoitus oli siis parilla hempeällä violetilla tehdä liukuväri, joka olisi nimettömässä vastakkaisilla väreillä. Lakkoina OPI You're Such a Budapest ja Essie To Buy of Not to Buy. Ja lopputulos on sanalla sanoen oudon näköinen. Molemmat ovat oikein nättejä lakkoja, mutta jostain ihmeen syystä näin yhdistettynä ne eivät vaan toimi. Ei niin mitenkään.

2014-2-9_2

Tähän piti vielä sitten saada leimattua jotain violettia päälle. Leimaamisestakaan ei meinannut tulla mitään, yksikään kuvio ei vaan suostunut nousemaan. En muista montaako kuviota kokeilin ennen tätä, mutta ihan liian monta. Leimauslakkana A England Lady of the Lake.

Että ei onnistunut. Olivat taas sellaiset kynnet, että puistatti joka kerta niitä katsoessa. Mutta totuttuun tapaan ei ollut aikaa näitä heti korjatakaan. Eli piti vaan koittaa pitää katse jossain muualla kuin kynsissä...

Mutta jottei lopetettaisi näin allapäin, kannattaa nyt käydä Adeninassa shoppailemassa! Kunhan ostat vähintään 20 euron arvosta tuotteita, saat koodilla ALE15 koko ostoskoristasi 15% alennusta :) Eli varsinkin jotkin A England - lakat saa nyt todella edullisesti.

6.2.2014

Yksinkertaista taas kerran

Kierrätysviikot jatkuu, tällä kertaa kynsille kierrätettiin China Glaze Hyper Haute.

2014-2-6_1

2014-2-6_2

Mitäpä tästäkin sanoisi. Todella kauniin värinen lakka, joka onneksi tuli hamstrattua silloin kun näitä vielä sai :) Tein vaan sen virheen, että pistin ihan normaalia aluslakkaa. Meinasin sitten saada aikaan kaljuja kohtia, mutta ei kun enemmän lakkaa sutiin vaan niin hyvin levittyy.

2014-2-6_3
Päälle sitten siirtokuvat arkista C004. Nämä siirtokuvat toimivat ihan hyvin, irtosivat paperista helposti ja liimautuivat vähän liiankin tehokkaasti (vrt. keskisormi). Kivoja tällaiset kiehkurat, jotka ei oikein esitä mitään.

Eipä nämä nyt mitkään suuret taidonnäytteet ole, mutta ihan kivat kuitenkin. Pitää tässä yrittää tihentää postaustahtia, nämäkin on instagramin mukaan tehty jo kaksi viikkoa sitten. Että ei se niinkään se kynsimasis, mutta se, että saa kuvat käsiteltyä ja tänne blogiin asti.

4.2.2014

Kierrätystä

Käsiini päätyi muutamia bundlen laattoja, joista itselläni on jo vastaavat. Enkä kyllä tee useammallakaan mitään, joten päätin pistää ne kiertoon. Settejä on kaksi, koska joukossa oli joitain laattoja useampia kappaleita.

bundle1

bundle2


Setti 1 sisältää siis laatat BM-208, BM-219, BM-310, BM-222, BM-308, BM-206, BM-304 ja BM-305.
Setti 2 taas pitää sisällään laatat BM-208, BM-203, BM-318, BM-222, BM-209, BM-304, BM-307 ja BM-308.

Laattoja voit katsella tarkemmin täällä, mistä myös voit tällä hetkellä edullisesti ostaa itsellesi samaisia laattoja :)

Miten siis voit päästä näihin käsiksi? Seuraa näitä ohjeita ja toinen paketeista voi olla sinun!

1. Täytä alla oleva lomake. Pakolliset kohdat on merkitty tähdellä. Sinun on seurattava Verieanaa jotain kautta, ei siis ole pakko olla GFC-lukijana vaan muutkin tavat käyvät :)

2. Jättämällä blogille palautetta saat myös ylimääräisen osallistumisen. Pidätän itselläni oikeuden hylätä kommentit, joissa ei oikeasti anneta palautetta.

Eipä siis muuta kuin osallistumaan! Aika alkaa nyt ja päättyy 17.2.2014 kello 23:59. Postitan laatat vain Suomen rajojen sisäpuolelle.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...